lauantai 29. huhtikuuta 2017

Köysipyörä ja bachmann

Hieman flunssaisen ja erittäin räntäsateisen lauantain ratoksi jatkoin hra bachmanniin tutustumista. Aamulla totesin bachmannin ainakin potentiaalisen pidätyskykyiseksi toimimaan taljasysteemin progress capturing -komponenttina. Joskus vielä aiemmin tutkin z-rigien (avulla erilaisten köysipyörien) hyötysuhteita ja pidättimien hystereesejä. Tähän hätään en harmi kyllä pysty toistamaan hyötysuhdetestiä, mutta hystereesiä on helpompaa tutkia. Siispä otin testipenkkiin köysipyörä-kitkasorkka -yhdistelmän, erityisesti uusi ystäväni bachmann sorkan roolissa.

Nätti!
Olen oikein innoissani tästä virityksestä. Siinä on luokkaa 44 cm pitkä (kaksin kerroin) oleva 7mm prusik-lenkki, Camp Big Pulley Mobile ja Petzl OK. Köytenä Beal Access 11mm unicore. Bachmann pitää ainakin 4,5 kN, ja kunhan vain huolehtii että prusik-lenkin solmu pysyy pyörän sivulla kuten kuvassa, yhdistelmä "maindaa" kauniisti. Big Pulley ei edes ole "prusik minding", joten tavallisen prusikin se ahmaisee alkupaloiksi.

Prusik-lenkki, lähinnä että itse voisin myöhemmin luntata
Sininen naru on niksi, josta olen erityisen ylpeä. Alustavasti. Sillä näyttäisi todellakin saavan pidettyä bachmannin vapautettuna kun kuormaa lasketaan alaspäin. Kunhan vain pääsen testaamaan kunnolla, vaikka Aleksiksen kanssa!

Mutta nyt kotioloissa siis tutkin bachmannin vaikutusta köysipyörän hyötysuhteeseen. Tässä oli taas oppimisen paikka. Edelleen uskon, että ainoa saavutettavissa oleva keino mitata hyötysuhdetta on hinata tunnetun kokoista massaa ylöspäin, mitata köysipyörän toisella puolella tuntuva eli tarvittava voima ja pyrkiä minimoimaan kiihtyvyyden aiheuttama osuus voimasta (tai olla mittaamatta sitä). Tuo onnistuu esimerkiksi mittaamalla voima silloin, kun massa on tasaisessa liikkeessä, eli kiihdytyksen jälkeen. Kun ryhdyin mittailemaan, uskoin että vedon aikainen maksimivoima on se mitä kannattaa mitata, kunhan vain "vetää hyvin rauhallisesti ja tasaisesti". Sitten tulin kokeilleeksi, mitä enForcerin näytöllä näkyy vedon aikana, ja tajusin että kahden kilon resoluutiolla toimiva näyttö näyttää hyvin tasaista lukemaa, ja lukema vaikuttaa uskottavalta. Sen sijaan on helppoa saada näkyviin ero tämän tasaisen ja huippulukeman välillä, vaikka "vetäisi kuinka tasaisesti". Esimerkki:

Voima, joka tarvitaan vetämään  46 kg massaa ylöspäin köysipyörällä, bachmann jarruna
Tässä näkyy yhden vedon aiheuttama/vaatima voima köysipyörän toisella puolella. Huomaa, ettei kuvaajassa näy massan siirtymää millään lailla, ainoastaan aika ja voima. Ei siis pidä erehtyä ajattelemaan, että kuvaaja esittäisi köyden siirtymistä ylöspäin. Luultavasti kuorma saavuttaa tasaisen nopeuden jossain kolmen sekunnin kieppeillä. Kiihdyttämisen aikana voima on luokkaa 0,55 kN, tasaisen vedon aikana 0,52 tai 0,53 kN. Kun ensin tallensin maksimiarvon, sain vastaavalla (en juuri kyseisellä vedolla) 0,59 kN. Kun hoksasin kokeilla tasaisen vaiheen arvon lukemista näytöltä, se oli 0,55 kN. Näiden lukujen valossa päätin hylätä maksimiarvon (ja itse asiassa tein kaikki voimamittaukset uusiksi).

Tuloksia tiskiin. Tässä näkyy eri suuruisten massojen nostamiseen tarvittavat voimat bachmannin kanssa. Mittasin neljä kertaa ja poimin keskiarvon. Veto oli suoraan alaspäin, eli köyden deviaatio 180 astetta.

Köysipyörä ja bachmann, eri massojen nostamiseen tarvittava voima, ilmoitettuna vastaavana massana
Jos käyrää ekstrapoloi kohti nollan kilon massaa, näyttäisi että voimaksi jää 5 kg vastaava voima. Se käy järkeen, koska bachmannin kuuluukin jarruttaa myös kuormatonta köyttä (ylöspäin vedettäessä), enkä keksi syitä miksi köyden jännitys vaikuttaisi voimaan. Ellei sitten kireän köyden oheneminen.. Näyttää kuitenkin siltä, että bachmann lisää kiinteän 50N luokkaa olevan voiman. Kunhan vielä seuraava testi, pelkän köysipyörän vastaavat voimat, vahvistaisi tämän. Tuosta käyrää:

Köysipyörä, eri massojen nostamiseen tarvittava voima, ilmoitettuna vastaavana massana
Ekstrapolointi johtaa kauniisti nollaan, kuten kuuluu. Käyrä myös kulkee kutakuinkin juuri sopivat viisi pykälää edellisen alapuolella. Nättiä! Köysipyörän hyötysuhde on sinänsä epäoleellinen asia tämän kokeen kannalta, mutta voihan tuosta sitäkin päätellä. Keskimäärin nostettavan kuorman painovoiman ja nostavan voiman suhde oli 88%, mutta lukuun vaikuttaa varmaan se, ettei kiihdytyksen osuutta tällä menetelmällä ole kuitenkaan saatu kokonaan eliminoitua. Todellinen arvo olisi korkeampi, Yhteenvetona siis todetaan, että bachmann lisää kiinteät n. 50N köyden kuormaan, kun köyttä vedetään myötäkarvaan sen läpi, eli hyötysuhdehan on sitä parempi mitä isompaa kuormaa kiskoo!

Entäpä sitten hystereesi. Tämän kokeen pystyin tekemään samalla menetelmällä kuin aiemman, useita laitteita käsitelleen. Nyt tosin lisäsin mittapisteitä mittaamalla hystereesin samoilla massoilla kuin hyötysuhteetkin. Tempaisin vielä bonuksena 26kg plus oman painoni, eli astuin punnusten päälle. Sanotaan sitä pistettä nyt sitten 105 kg:ksi.

Hystereesi
Olisi mukavaa saada pisteitä välille 46 kg ja 105 kg, koska kuvaaja on ilmeisesti käyrä. Tuskin hystereesi lineaarisestikaan kasvaa kunnes sorkka luistaa niin paljon ettei kuorma pysähdy ollenkaan. Arvaan että kasvu pysähtyy alle 80 mm:iin. Jää Aleksin tai jonkun muun painokkaan kanssa tutkittavaksi!

Uusi ystäväni bachmann


No niin, nytpä taas laitan kaiken kansan nähtäville jotain, mistä en ole ollenkaan varma. Älkää hyvät ihmiset uskoko kaikkea mitä täällä internetissä lukee. Luultavasti opin tästäkin aiheesta lähetulevaisuudessa paljon lisää, koska vähän innostuin, mutta samasta syystä kirjoitan ennen aikojani jotain mietteitä ja testituloksia ylös.

Köysileikkeihin mukaan ilmoittautuvat ihmiset painavat harvemmin yli sata kiloa. Aina kun tulee tilaisuus leikkiä yli sadan kilon kuormalla (ja siis ei ole leikki eikä mikään jos kuormaa ei hilata ylöspäin), alkaa väkisinkin miettiä taljasysteemin perusdilemmoja. Pidättävänä laitteena, "progress capturing devicenä", olisi kiva olla I'D. Se taas on kysipyöränä avuttoman huono, eikä oikeastaan ole tarkoitettu isoille kuormille. En tiedä onko sillä käytännön merkitystä, mutta olisi periaatteessa kiva pystyä ottamaan kaikki irti systeemin muista osista, jotka ovat liiaksi mukavuusalueellaan I'D:hen verrattua. I'D:n maksimikuorma on 250 kg ja minimimurtolujuus 14 kN, kun kunnollisen köysipyörän murtolujuus on vaikkapa 36 kN. I'D:n jälkeen heikoin lenkki on toki solmittu köysi, jonka murtolujuus voi olla luokkaa 20 kN, mutta sekin sallisi 500 kg hyötykuorman. Jos oikein huvittaa iltapuhde piestyä köysiparkaa solmuista vapauttaessa.

Mitäpä jos systeemin pidättävänä laitteena olisi prusik+köysipyörä -yhdistelmä. Sillä on tosi hankala laskea isoa kuormaa, mutta oikein harrastamalla voisi kuvitella vaihtavansa köysipyörän tilalle ja prusikin alle ihan miten tuhdin laskemislaitteen vaan, vaikka Port-A-Wrapin tai jämäkän rackin. Kumpaakaan en kyllä omista, mutta ks. blogin kuvaus. Sitten olisi tietysti nostettava kuormaa sen verran taljasysteemillä, luultavasti vähän modifioidulla, että saa prusikin auki ja kuorman jysyn laitteen varaan. Ja sitten elegantisti alaspäin! Jumiiko I'D:n kahva, meinaako tulla pomppuinen kyyti? No ei!

Mitä olen prusik+köysipyörä -yhdistelmiä kokeillut, niissä on ongelmana "maindaamisen" toimivuus eli sen varmistaminen, ettei prusik pääse köyden mukana pyörän sisään, ja hystereesi eli se, kuinka paljon joka vedosta valuu hukkaan prusikin kiristyessä ja lopulta pysäyttäessä taakan. Hystereesin ja ylöspäin vetäessä tuntuvan kitkan välillä on varmasti kompromissi, koska kireä prusik pysäyttää nopeasti ja vedettäessä alkaa välittömästi aueta, mutta ei koskaan aukea kovin auki asti.

Törmäsin tällä viikolla itselleni yllättävän uuteen ideaan, että kitkasorkkana käytettäisiinkin normaalin kolmen kierroksen prusikin sijasta bachmannin sorkkaa. Herraisä miten kaunis ajatus! Bachmann on tunnettu siitä että se on helppoa löysätä, eikä se taatusti mahdu köysipyörän sisään. Kokeilin heti ah niin idealisoidussa sisäympäristössä, ah niin hyödyttömällä 16 kg kuormalla (kahvakuula):

Kaunista!

Bachmann minds it's own business
Kertaus on opintojen äiti: minulla ei ole mitään hajua, onko tuo bachmann viimeistelty parhaalla tavalla, ovatko materiaalivalinnat hyviä ja pitäisikö bachmannia edes sitoa lenkkipäisellä narulla. Mutta kylläpä se toimi nätisti, ja oikein toiveikkaasti saattoi ajatella että hystereesi olisi luokkaa reilut 50 mm, mikä olisi käsittääkseni aika hyvä.

Sitten pihalle katsomaan totuutta silmiin. Kiristin kahden puun väliin köyden (Beal Access 11mm Unicore) niin että taljan ja köyden välissä oli bachmann ja voimamittari. Pahoitteluni, en osaa vielä käyttää uuden puhelimen kameraa - tarkennukset on missä sattuu. En muutenkaan tykkää ompusta ihan hirveästi, mutta merkin vaihto kannatti, koska enForceriin ei saa muille alustoille etäkäyttösovellusta. Siinäpä riittävä syy! Muttapa siis, vedin kunnes köysi alkoi luistaa ja sitten odotin hetken että akuutti lipsuminen loppuu. Ensin tuo sisätiloissa ihasteltu yhdistelmä: Petzl OK ja Singing Rock Prusik 8mm / 80cm, kolme kierrosta.

Petzl OK ja 8 mm naru, 2,3 kN
Tällä sai köyteen 2,3 kN. No, enempi olisikin ehkä ollut liian hyvää ollakseen totta. 80 cm pitkä naru ei riitä neljään kierrokseen, mutta kokeilin sellaista kikkaa että jatkoin toisella päällä yhden ylimääräisen kierroksen ja säädin päät yhtä pitkiksi, mutta se vain huononsi tilannetta.

Kunhan kokeilin

Pah, huono kokeilu.
Neljää kierrosta pääsin kokeilemaan 7 mm prusiknarulla. Kierroksella tarkoitan tässä sitä, kun narun joutuu pujottamaan kerran sulkurenkaan (portin) läpi.

7 mm lenkki, neljä kierrosta, 3,4 kN
Päästiin järkevämpään sarjaan, reilusti yli kolmen kilonewtonin. Viidellä kierroksella en vetänyt niin lujaa, että sorkka olisi luistanut, totesinpahan vain että 4,5 kN on tälle köydelle vallan tarpeeksi. Varsinaista koeponnistustahan en näillä tarpeilla saisi aikaankaan.

Viisi kierrosta ja tarpeeksi pitoa (ei luista 4,5 kN:lla)
Jäipä taas vähän opittavaakin, ja sama asia oli jäänyt aiemminkin. Taljasysteemi oli tällainen:

Oma normihässäkkäni, tehollisesti luokkaa 9:1
Vaikka miten on hauskaa ja jännää ja tulee mukavia naapureita juttelemaan, niin pitäisi malttaa huolehtia ettei tuo oranssi z-rigin vetoprusik pääse köysipyörän sisään kun löysää systeemiä. Se sujui tänään moitteettomasti! Mutta ehkä vielä tärkeämpää on aina löysätessä ottaa nousukahva irti, muuten käy näin:

No voi perse
Yllättävän tukala tilanne, koska köysi ei todellakaan tule I'D:n läpi ilman z-rigiä ellei homma ole aivan löysä. Ei siinä, toinen z-rig tuli pelastamaan.

Muuten, toisessa päässä köyttä oli koko ajan normiprusik, 7 mm naru ja kolme kierrosta. Kokeilin huvikseni prusikia 8 mm narulla bachmannin tilalle. Tuli masentavan selväksi, miksi tämä ratkaisu on teollisuustandardin asemassa. Tietenkin se piti samat 4,5 kN, helposti. Mutta jotenkin jo näpeissään tuntee, että tämä veijari ei heti lipsahda.
Normaali prusik, 8mm, kolme kierrosta, reilut 4 kN
Ei kuitenkaan kannata uskoa mitään nyrkkisääntöjä aiheesta. Olen kuullut useammasta suunnasta, että "prusikhan luistaa köydessä 6kN voimalla". Tuossa väitteessä ei edes ole muuta täsmällistä kohtaa kuin "6kN voimalla", ehkä myös "luistaa" jos ei tiukkapipoksi heittäydy. Prusikeja ja köysiä on valtavasti erilaisia. Tässä ja tässä vertailukelpoiset tapaukset malliksi (YouTube, Ropelab, Richard Delaney). Joten kuten voi luottaa siihen, että prusik pitää tarpeeksi. Mutta siihen ei, että se väistämättä suojaisi systeemiä ylikuormalta.

Mitäpä jos kuitenkin voisi saada tuon kauniin 8 mm + kolmen kierroksen bachmannin toimimaan? Entä jos vika olikin sulkurenkaassa? Kokeilin huvikseni paria muuta vaihtoehtoa:

Petzl Attache (keventämätön versio); 1,4 kN
No huh huh, Petzlin Attache (vanha, keventämätön pyöreäprofiilinen versio) alitti riman maata viistäen: 1,4 kN. Mutta eipäs alittanutkaan, BD:n Positron (lempisulkkareitani) osoitti todellisen nollatason, se ei onnistunut tarraamaan ollenkaan!

Häh? Mitä tapahtui? Ei mitään.
Tässä on nyt jotain mätää. Ehkä köysi ei edes kiristynyt niin, että sorkka olisi asettunut oikein. Muissa kuvissahan köysi kiertyy sulkurenkaan sisään, tämä näyttää samalta kuin kuvahaun tulokset hakusanalla "bachmann hitch". Täytyy tutkia lisää, mutta pahasti vaikuttaa siltä ettei OK ollut ollenkaan huonompi arvaus noin kylmiltään.

Mutta mitä kitkasorkalta pitäisi vaatia, että sitä voisi käyttää kriittisissä sovelluksissa? Pelastustilanteessa pitäisi olla jokin varajärjestelmä, mutta esimerkiksi raskaan elottoman taakan nostaminen ei sekään ole lähistöllä oleville ihmisille vaaratonta puuhaa. Haittaako se, että sorkka luistaa 400 kg kuormalla, jos siinä on tarkoitus roikottaa 250 kg? Pitääkö luistamisen suhteen olla varmuuskerroin, vai saako järjestelmää käyttää niin suurella kuormalla kuin luistamatta pystyy? Onko luistaminen harmiton asia? Jos vaikkapa 250 kg kuorma luistaa metrin, kitkasorkassa muuttuu lämmöksi luokkaa 2,5 kJ taakan potentiaalienergiaa. Sillä lämmittää 75g alumiinisulkurengasta 30 astetta. Ei kuulosta pahalta, hellesäällä voi vähän popata. Mutta rauhallinen metrin matka ei sekään kuulosta kovin dramaattiselta. Jos taakka valuu koko ajan ja joka taljanvedon yhteydessä, metrejä voi kertyä huomaamatta useita. Entä saattaako kitkasorkan tarrauskyky jollain tavalla romahtaa? Hyviä kysymyksiä, oliko muita...

Mitä tästä opimme? Ehkäpä bachmann jäi sillä tavalla korvan taakse, että sitä tulee vielä kokeiltua ja oikeat paikat sen käytölle etsittyä. En luovu toivosta että bachmannista saisi itsekseen maindaavan köysipyörän kaverinkaan, täytyy vain testailla lisää. On etsittävä sopivan mittainen lenkki sopivaa narua, tai ehkä hankittava hieman pidempi malli tuosta mainiosta 8 mm lenkkipäänarusta. Palaan asiaan kun pääsen todella kokeilemaan progress capture -niksejä.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Aleksis - ei mikään neuvolassa punnittava

Kirjoitan tämän ylös itselleni, että varmasti oppisin. Ja kun laitan sen tänne periaatteessa kaikkien katsottavaksi, ehkä oppiminen saa lisäpotkua.

Viime kesänä kilkuttelin Rocpecilla pultin muuan kivenmurikkaan eräässä paikassa, jossa on porukalla käyty harjoittelemassa köysileikkejä. Käytettiin kiveä harjoitusvastuksena pelastusleikeissä, ja siinä suhteen tiivistyessä se sai nimekseen Aleksis. En oikeasti ole taitava pulttaaja, joten älköön kukaan ottako tuosta mallia.Yritin lähinnä löytää lujan paikan, josta nostettuna kivi kääntyisi niin että kuorma tulee kohtisuorassa pultin keskiakseliin nähden.

Nyt kun perheeseemme tuli Rock Exotica enForcer, voima-anturi, päätin käydä punnitsemassa Aleksiksen. Päivä olikin juuri sopivan räntäsateinen vietettäväksi sillan alla, kukapa sellaisella kelillä taivasalla haluaisi olla!

Aleksis. Mittakaavaa antamassa tavallinen lehtihaka, 10 mm kiilapultti ja normaali 17 mm avainvälin mutteri.
Aleksis tosiaan lojui valmiiksi sopivassa paikassa melko syrjäisen sillan alla. Missään vilkkaassa puistossa en tällaista leikkisikään. Laitoin sillan alle teräspalkkiin ankkurin, mutta en aivan Aleksiksen yläpuolelle, joten sitä oli haulattava ensin viitisen metriä maata pitkin ja sitten irti tantereesta.

Ainakaan itse en mielelläni ole kiinni samassa ankkurissa "pelastettavan" kanssa, jos sen voi välttää. Paitsi että ankkurin pettäessä kuorma kiskaisee pelastajan perässään (vaikkei tämä edes roikkuisi ankkurin varassa vaan seisoisi tukevasti maassa), siinä on toinenkin pulma. Kun riippuu samalla linjalla kuorman jännittämien köysien kanssa, niiden kanssa toimiminen on hankalaa ja vaarallistakin. Jos Aleksis olisi päättänyt sylkeä pultin kitusistaan, olisi pultti viritettynä köysiritsaan voimalla x, maalitauluna pelastajan ahteri tai jokin muu ruumiinosa. Lisäksi, mikäli liikkuu köysissä pelastettavan luokse asti, suoraan alla olevasta pelastettavasta tuppaa potkimaan vauhtia, ohittaminen on hankalaa ja alapuolelle meneminen hengenvaarallista. Siispä kyllä, oman työsysteemin ankkuri vaikkapa metrin päähän pelastussysteemin ankkurista, tapauksen mukaan.

Vaikka oma työsysteemi olisi sivussa haulausankkurista, voi silti tulla ahdasta
Mutta eteenpäin, selvitetään mikä tämä mainittu ritsavoima x oli! Nyt se synnintunnustus: tein aluksi aivan törkeän typerän taljasysteemin. Periaatteessa pidän sellaisesta ulkoisesta taljasysteemistä, joka samalla vetää löysät pois pidätinlaitteesta. En tiedä onko sille jotain nimeä, mutta tässä sellainen on käytännössä:

Fiksu idea, huono toteutus
Fiksu idea ja huono toteutus laboratorio-oloissa
Ideana on siis järjestää ulkoinen talja varsinaisen pidättävän köysipyörän kahta puolta niin, että se vetää kuormaa kohti pyörää ja köyttä pyörästä. Jos (kuten allekirjoittanut) vain piirtelee kaavioita ja olettaa köysipyörät ideaalisiksi, ei ole merkitystä kummin päin tuo mustan köyden muodostama 2:1-talja on. Lopputulos on 3:1. Kuvissa 2:1 on niin päin, että veto tulee alas; hyvä oletusarvo. Mutta ei liikkunut Aleksis juuri mihinkään, ei, vaikka roikuin mustassa köydessä. Tajusin syyn vasta kotona, ja kyllähän sen tuosta puolapuukuvasta näkee otsanahalla. Systeemi on oleellisesti reilusti alle 2:1, koska sinisellä pyörällä oleva 2x vetäjän voima tulee I'D:stä ulos melko lailla nolliin nujerrettuna. Siispä jos tekee jotain tällaisia virityksiä, I'D:n häntäpuolelle pitää aina laittaa pienempi voima, joka lähinnä vetää löysät pois.

Yksi kysymys on, pitäisikö I'D:tä edes käyttää näin. Sille tulee nyt koko pelastuskuorman lisäksi se voima, jolla taljaa on vedettävä. Ja vielä molemmin puolin, siis myös jarruköyttä kuormittaen. Käyttöohje ei sitä kiellä, mutta eipä se kiellä jyrällä yli ajamistakaan. Prusik+köysipyörä -yhdistelmällä tämä ei olisi ongelma, kunhan lujuus riittää.

Mutta siis autuaan ymmärtämättömänä päätin lisätä mainioon systeemiini vipua ja kaivoin kassista kaksi tuplaköysipyörää. Korvasin 2:1-systeemin 4:1:llä ja johan alkoi tapahtua!

Suhteellisesti ottaen hieman vähemmän tyhmä systeemi
Tämä systeemi on suhteellisesti ajatellen parempi, mutta edelleen I'D:n väärälle puolelle tulee 5x voima ja kuorman puolelle 4x voima. Kuvissa vasemmalla olevat köydet muuten roikkuvat alaspäin, Aleksis vain on vielä maassa, raahautumassa kohti ankkurin alapuolella olevaa pistettä josta pääsee ilmaan.

Väkevämpi systeemi labrassa
Oikeastikin laitoin ankkurilevyn, että voisin rakentaa jotain fiksumpaa. Mutta en tullut rakentaneeksi. Fiksumpaa olisi ollut esimerkiksi kääntää 2:1-systeemi toisin päin ja lisätä ankkurilevyyn kääntöpyörä. Se olisi jakanut voimaa paljon paremmin sinne missä tarvitaan, ja olisi todellisuudessa jopa 2:1:

Vähemmän tyhmä 3:1 jälkiviisaasti
Jos veto jostain syystä saa tulla ylöspäin, tuo on tietysti toimiva ilman sinistä kääntöpyörää. Sinisellä voi devioida myös vaikkapa 90 astetta, jos on mahdollista vetää maan pinnalla seisten vaakatasossa. Tässä tapauksessa nyt vain halusin leikkiä sillan alla köysissä roikkuen. Sillalla sitä paitsi satoi räntää!

Simppeli ratkaisu olisi myös aidosti ulkoinen systeemi:


Josta en niin paljon pidä, koska olen tottunut leikkimään itsekseni, ja tätä on kivempi käyttää kaverin kanssa, joka kiskoo valkoista köyttä I'D:n läpi sitä tahtia kun sitä mustalla löysätään. Simppelit taljat ei tietenkään ole niin seksikkäitä kuin kompleksit viritelmät, mutta 4:1 hyvillä tuplapyörillä on vielä tehokas ja erittäin käytännöllinen.

Entäs tuomio? Aleksis on vallan potra poika, vaaka pysähtyi 179 kg kohdalle. Olin positiivisesti yllättynyt, tai ainakin olisi pettynyt haulaamisen vaivalloisuuteen jos painoa olisi ollut vain satakunta kiloa. En tosiaan osannut arvioida, vaikka tiettyjä aavistuksia oli. Graniitti on yllättävän harvaa, Wikipedian mukaan sen tiheys on luokkaa 2,6-2,85 kg/l. Alumiinin luku on 2,7 noin vertailun vuoksi. Kivet vain esiintyvät karumpina köntteinä kuin alumiini, siksi ne kai vaikuttavat erityisen raskailta.

Kaunis kevätsää, pajunkissat on näteimmillään ja Aleksis ilmassa!

Maapallo vetää Aleksista puoleensa 1,76 kN voimalla, joten Aleksiksen massa on n. 179 kg

Ankkurin suurin kokonaiskuormitus

Seurailin myös ankkurin kokonaiskuormitusta. Suurin mitattu piikki oli 2,52 kN, eli 0,76 kN enemmän kuin Aleksiksen ja haulaussysteemin vain roikkuessa paikallaan. Se käy järkeen, koska vaikka voimakkaammalla taljalla olikin helppoa nostaa, jouduin kuitenkin roikkumaan mustassa köydessä ihan kunnolla. Käytin tässä Crollia. Viisaampaa olisi käyttää lehmänhännästä irrotettua nousukahvaa ja toivoa, että jos ankkuri pettää ja haulattava kuorma syöksyy taljasysteemi perässään rotkoon, jalkalenkkikin plopsahtaa nätisti irti ja jättää jalan alkuperäiselle omistajalleen.

Tuohon kuvaan en lopeta vaan iloitsenpa tässä vielä sitä, miten paljon mielenkiintoista opittavaa on jäljellä. Tässäkin avautui aivan uusia kysymyksiä hyötysuhteista, joita voisi mittailla. Puhumattakaan tuhannesta pikkukikasta, joita vielä ei ole, mutta tarve tuli selväksi.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kävinpä puussa!

Löysin tässä yhtenä päivänä ensiluokkaisen haavan ja kävin siellä roikkumassakin, mutta en älynnyt ottaa mukaan sopivia tarpeita oksia pitkin kiipeämistä varten, joten jäi menemättä alaoksia juurikaan korkeammalle. Alin oksa tosin on 13-15 m korkeudessa oleva kelpo puun paksuinen jötikkä, joten ei se huono keikka ollut sekään. En edes osaa heittää painoa paljon korkeammalle.

Oksia pitkin kiipeämisen varmistamista olen kehitellyt vuosia, enkä edelleenkään uskalla luvata että keinovalikoimani olisi moitteeton. En selitä kaikkia systeemini osia yksityiskohtaisesti, ettei kellekään tulisi sellainen kuva että suosittelen saati opetan tekemään perässä. Jos joku innostuu kuvista tunnistamaan laitteita, niin kehotan tutustumaan niiden käyttöohjeisiin ja tarkoitettuihin käyttötapoihin. Jos kiipeät puuhun, teet sen omalla vastuullasi.

Puussa on erittäin helppoa joutua varmistuspisteen tasalle tai yläpuolelle niin että putamiskerroin on yhden luokkaa. Silloin pitäisi ehdottomasti olla nykäksenvaimennin. Via ferrata -setti voisi olla muuten hyvä, mutta niissä on ainakin kaksi vikaa. Ensinnäkin puussa on hyvä pystyä käyttämään samaa pistettä sekä varmistamiseen että asemointiin eli roikkumiseen. Asemointi taas vaatii säädettävän mittaisia lehmänhäntiä. Toiseksi sulkurenkailla, miten suurilla tahansa, ei puussa voi kytkeytyä mihinkään.

Jos lehmänhännällä kytkeytyy suoraan oksaan, huonoin tapa on "hirttää" oksa näin:


Ei näin
Se kuormittaa sulkurengasta vaarallisella tavalla, ja jos oikein huonosti käy, portti saattaa rikkoutua suhteellisen pienelläkin voimalla. Sitä paitsi ei pitäisi laittaa mitään metallisia kamoja puun kuorta vasten. Parempi on järjestää lehmänhäntään joki muu lenkki, johon sulkurenkaan voi kytkeä takaisin:
Vaan vaikka näin
Tässäpä köysi osoittautuukin hyväksi materiaaliksi - siihen kun saa monenlaisia solmuja, vaikka suunnatun kasin kuten kuvassa. Köysi, etenkin dynaaminen, myös syö aina enemmän iskuenergiaa kuin nauha. Lisää köyden etuja luvassa myöhemmin, kunhan ensin päästään puuhun. Dynaamisuudesta vielä se, ettei pätkä kiipeilyköyttä tee autuaaksi vaan korkeintaan pelastaa selän rajatapauksessa. Pitkät lehmänhännät voi tietysti kytkeä takaisin valjaisiin (jos mahtuu), niin että ne käyvät vain kiertämässä oksat, mutta silloin kimmoisuus puolittuu. Siinä tempussa on kyllä etunsakin: sulkurenkaan painolla lehmiksen saa heitettyä parikin metriä korkeammalla olevan oksan yli. Petzl Grillon on tähän ihan omiaan, mutta merkitsee sitä että käytetään lisäksi nykäyksenvaimenninta tai sitten leikitään että Grillon on asemointilaite ja pidetään huoli ettei siinä ole koskaan löysää.

Paino ylitti ison oksan neljännellä yrityksellä, jee!

Kävipä munkki
Oksansäästäjä täytyy tietysti järjestää tällä tavalla ennen kuin pääsee vetämään:

Sen olen huomannut, että korissa oleva naru vain kannattaa siististi ja yksin kerroin vetää lenkistä läpi. Oikotie menee mutkan kautta.

Heippa
Vielä hei tämmönen ennen kuin päästään nousemaan: Etenkin puussa kannattaa fiksata jalkalenkki pohkeen yläpuolelle kiinni, muuten se tarttuu joka paikkaan ja voi kampittaa vaarallisesti. Tämä samaan aikaan Petzl- ja Beal-merkkinen kaunokainen on omaa käsialaani.
Eri hyvä kikka!
Noniin sitten, päästiin ankkurille. Kannattaa pitää köysi siististi ja esimerkiksi tässä kohtaa nähdä vaiva ja haalia se säkkiin. Kuvassa on 45 metriä köyttä eikä ainuttakaan oksasotkua. Ja seuraavaksi pyrin tuon takana näkyvän oksan päälle, nämä ovat puun alimmat oksat. Huomaa potentiaalinen putoamiskerroin, jos jättää köyden kiinni ja vain punnertaa oksan päälle:
Vajaa 15 metriä ei ole liikaa kaksinkertaisella systeemillä ja laskeutumislaitteella. Rintanousulaite olisi kyllä helpompi, samoin epäilemättä arboristien prusik-temput.

Kuten via ferratalla, puussa tarvitaan (ainakin) kaksi lehmänhäntää. Olen viritellyt tällaisen pitämään kiinnityspisteet järjestyksessä:
Tee-se-itse-ankkurilevy
Ideana on että mahdollisimman kompaktilla systeemillä saa kaksi kiinnityspistettä, jotka eivät mene sotkuun eivätkä vie (sportti)valjaiden varmistuslenkistä liikaa tilaa. kompaktius on sikäli tärkeää, että mitä pienempi valjaiden ja kiinnityspisteen minimivälimatka on, sen suurempi säätövara lehmänhäntään saadaan. Toisessa pisteessä on tuollainen maillon+prusik -kombo, se on kevyt ja näppärä. Silti hässäkän pituus on sulkurengas + kaksi maillonia + prusik. Sitten köyden seuraava etu lehmänhäntämateriaalina: Siihen voi tarttua tarraimilla!
Herrasmies ei kisko sormin, jos voi vetää nousukahvalla - saati vain nousta jalkalenkin varaan.
Kuvassa olen siirtämässä painoa pois oikealla olevalta oksansäästäjältä, että voin irrottaa laskeutumislaitteen jolla nousin ja ottaa sen toisen lehmänhännän säätölaitteeksi. Teen tällaiset painonsiirrot hallitusti ja irrotan nousuköyden ennen kuin nousen yhtään ylemmäksi. Tuplana olevaan noin lyhyeen staattiseen köyteen yli yhden putoamiskertoimella pannuttaminen sattuisi. Ehkä niinkin paljon, että palokunta saisi tulla hakemaan alas puusta. Ei varmaan yhtä paljon kuin viidestätoista metristä pehmeään maahan putoaminen, mutta onneksi ei tarvitse valita näiden välillä.
Lehmisten säätölaitteet
Käytän yleensä toisessa lehmiksessä laskeutumislaitetta, koska sellainen on kuitenkin mukana ja sillä pääsee prusikia helpommin alaspäin. Joskus on laskettava askelmerkit niin, että saa sopivamman lehmiksen kuhunkin oksaan. Köysi on siis yhtenäinen, noin kuusimetrinen pätkä. Mutta hei kattokaas taas yksi juttu jonka olen Jukalta oppinut! Se on tuo jo nähty lehmiksenlyhennysprusik (tai muu kitkasorkka). Koostuu maillonista ja prusik-lenkistä, eli saattaa maksaa jopa kympin jos haluaa ruostumattoman. Maillon "maindaa" prusikia niin että lyhentäminen käy vetämällä:
Vims, lehmis lyhenee!

 
Koska pieni vuotaminen ei ole ongelma (vaan ehkä jopa lisää dynaamisuutta), prusikissa on vain kaksi kierrosta.

Ou jee, päädyin melko ylös ja nautiskelin aikani siitä korvaamattomasta rauhan tunteesta minkä saan, kun tunnen ettei ties kuinka monta tonnia painava puu välitä ihmisestä sen enempää kuin muurahaisesta. Silti sen keinuminen kevyessäkin tuulessa muistuttaa jännästi puun kuolevaisuudesta ja siitä että mikä tahansa myrsky saattaa olla viimeinen. Suuressa puussa tajuaa millainen purje se lehdettömänäkin on.

Tein laskeutumista varten alppiperhosmallisen alasvedettävän ankkurin. Kappas, kun köysi juuri ja juuri yletti maahan, oli keskikohdan merkki noin lähellä ankkuria:
45-metrisen köyden keskikohta
Ja sehän tarkoittaa sitä iloista asiaa, että suomalaisissakin puissa saattaa helposti päästä kahteenkymmeneen metriin. Vielä yksi köysi vastaan slingi -hehkutus: Kun joutuu luopumaan toisesta lehmiksestä ottaessaan siitä laskeutumislaitteen laskeutumista varten, saa nousukahvalla  ja normaalilla lehmiksellään kuitenkin hyvän pisteen. Pidän tapana kytkeytyä kahdella pisteellä rutiininomaisesti aina silloin kun siitä ei ole erityistä vaivaa. Vihreässä peruslehmiksessäni on sama Jukalta opittu lyhennysniksi mutta peräti neljällä prusikin kierroksella. Ja tietenkin pää on kunnolla solmittu valjaisiin.
Köysilehmiksen voittokulku jatkuu!



En turhaan katko edes kuolleita oksia - niiden välttäminen laskeutuessa on sitä paitsi hauskaa ninjailua
Joka kerralla pitää olla jotain uutta, muuten ei opi tarpeeksi. Tällä kertaa se oli pötkö Kotinarua. Tekeekö sillä muka joitain?

No mitä nyt halavattua?
Kun olin tulossa alaspäin sen melko ylhäällä olevan alaoksan kohdalla, kiinnitin narun pään valjaisiin ja viskasin paketin oksan yli. Naru purkautui nätisti ja paketti jäi juuri siihen mihin tupsahti, vaikka pelkäsin että se kimpoilisi ojaan ja sitä ennen syytäisi puolet narusta varvikkoon sotkuun.

Möts
Sitten laskeuduin lopun matkaa ja annoin narun juosta oksan yli.


Kuin leffoissa.
Homman nimi on tietysti jättää naru odottamaan ensi kertaa. Meinasin palata portaledgen kanssa, ja silloin menee aikaa joka tapauksessa. Eikä se heittely NIIN helppoa ole, vaikka tällä kertaa meni kymmenessä minuutissa. Enkä uskalla heitellä lujaa, jos lähistöllä on sivullisia (ei ilmeisen nolouden vaan ihan sen takia, etten tyrmäisi ketään 300-grammaisella painolla). Tähän puuhun on myös melkoisen työlästä kiivetä jos heittonaru jää jumiin: toistakymmentä metriä noin paksua runkoa teippaamalla kestää näillä taidoilla varmaan tunnin. Solmin narun vieressä olevaan kuuseen niin ylös kuin sain. Pisinkään hongankolistaja ei yletä siihen törmäämään. Ja onneksi kotinaru on niin heikkoa kamaa, että jos joku lapsiporukka sen onnistuisi kuusesta hakemaan, ei vähäinenkään kiipeäminen mitenkään onnistu. Luonnollisesti haen narun ajastaan pois, syksyllä viimeistään.
Tämä tuskin haittaa ketään.
Vielä vähän hienon puun hehkuttamista! Tuossa näkyy mitä 45-metrisestä köydestä jäi jäljelle. Melko tasan 20 metrissä oli laskeutumispiste, ja korkeammallekin olisi helposti päässyt. Hyvä päivä!