maanantai 30. syyskuuta 2019

Jigger kentällä, osa 1

Kävin vähän leikkimässä lähikalliolla. Teemana aiemmin pohdiskellut minimikamoista koostuvat ulkoiset taljat. Leikkikaverina oli Aleksis ties kuinka mones, pulttaamistani kivistä toiseksi painavin, 115-kiloinen jötikkä.

115 kiloa on monella tapaa liikaa. Harva kiipeilijä painaa niin paljon, ja vaikka onkin totta, että kevyempi menee sitten helpommin ja jättää marginaalia muille kompromisseille, on silti vähän tyhmää testata jonkin menetelmän toimivuutta tällä periaatteella. Väärän negatiivisen tuloksen mahdollisuus on selkeä. Lisäksi moinen harjoittelukaveri saattaa vinouttaa ajattelua kohti turhan väkeviä keinoja. Pidetään tämä mielessä ja kokeillaan välillä kevyemmilläkin sparraajilla, ehkä jopa oikeilla ihmisillä. Mutta nyt mentiin yksin ja ylipainoisesti, siitäpä muistiinpanot.

Aleksis ja "valjaiden varmistuslenkki"
Keksin yhden pikkunäppärän parannuksen edellisessä tekstissä kaavailemaani kenttätestattavaan jiggeriin. Siinähän suunnittelin käyttäväni tätä:
Alempaa tarrainta pitäisi siis vetää sulkurenkaalla ylemmäs. Sulkurengas on kiinnitettävä vaikka pelastettavan valjaiden varmistuslenkkiin, jossa on kiinni myös jonkinlainen tarrain. Kaavailin esimerkiksi ATC:ta guide-moodissa. Kaikkein tehokkain jigger tai "inchworm" olisi, jos alapäässä olisi jokin kunnollinen tarrain kuten nousukahva, shunt, tibloc tms. Näistä nousukahva tai pelkistetympi Petzl Basic (tai miksei Croll tai muu rintanousulaite) ovat siitä hyviä, että niissä on kiinnityspisteet niin ala- kuin yläpäässä, joten laitetta voi vetää köyttä pitkin ylöspäin ja laite puolestaan voi vetää pelastettavaa. Vähän kuin liitettäisiin junaan jarruvaunu, jonka tehtävänä on estää junaa valumasta taaksepäin alamäkeen.

Mutta kun kyse on minimikamoista, tulee kyseeseen sellaiset kuin prusik tai korkeintaan tibloc. Tiblocia kanniskelen itse "aina" mukana, ja keneltäpä muulta tässä tarvitsisi kysellä. Tiblocissa ei ole mitään näppärää yläreikää, vaan ylin piste mistä sitä voi vetää on sulkurengas. Sulkurengasta voi silti vetää yläreunastaan, jolloin se ja tibloc eivät lerpsahda kun kuorma taljattaessa siirtyy hetkeksi niiltä pois. Tähän liittyi se lisätemppu; paalusolmun mukaelmaan perustuva. Solmitaan ensin sulkurengas narun päähän ja ns. sopivan matkan päähän paalusolmu, joka SKIL:n KTO-materiaalissa tunnetaan lapinsolmuna ja maailmalla englanniksi bowline on bight:

Kiinnitetään köyteen taakan yläpuolelle molemmat tarraimet. Laitetaan alemmaksi se jota on helpompaa "maindata", tässä tapauksessa tibloc, ja ylös vaikka prusik:
Jos tekee sen virheen, että kiristää tiblocin liian tiukalle, voi olla vaikeaa tehdä seuraava kohta. Tibloc on todella kuin koloon ryöminyt siili - ei pakkia. Edellinen kuva on oikeastaan vain selvyyden vuoksi, kannattaa saman tien pyrkiä tähän:
Narun sulkurengaspää laitetaan prusikissa olevan sulkurenkaan kautta niin että muodostuu ensimmäinen "V":
Toinen "V" tehdään kuljettamalla narun toinen pää toisessa päässä olevan sulkurenkaan kautta:

Siinäpä se. Kokeilin ensin helppoa vaihetta, sitä jonka ylettää tekemään maassa seisten. Talja labrakokeiden mukaan noin 1,5-kertaistaa voiman, joten eihän sillä tällainen kynäniska käsin noin isoa kiveä ilmaan kisko. Jalalla polkeminen on hyvä ajatus, ja vielä parempi se on kun pysyykin ajatuksen tasolla. Käytännössä tässäkin taljassa on niin paljon joustoa ja muuta sit backia eli hystereesiä, että ensimmäisellä polkaisulla ei oikeastaan muuta saadakaan kun tibloc hieman löystymään. Taljaa voi polkaista monta kertaa peräkkäin ilman takaisin valumista, kun puristaa tällä tavalla narusta tilapäisen jalkalenkin:
ja jokaisen polkaisun jälkeen estää narua oranssin sulkurenkaan alta puristamalla valumasta takaisin ja "resetoi" jalkalenkin ylemmäs. Kolmisen perättäistä tällaista polkaisua ja koko taljan resetoimisen jälkeen jää jo jotain käteen. Ennen resetoimista täytyy "maidata" alempi tarrain eli vetää köysi sen läpi alaspäin:
Kävi mielessä, että jos köyden ankkuroisi alas suht kireälle - ellei jopa ripustaisi siihen jotain painavaa kuten repun jossa on kivi - tämä vaihe saattaisi hoitua itsestään. Kuvasta näkyy hyvin miten tibloc pysyy ryhdissä vaikka köysi on löysällä. Jos ei pysyisi, en tiedä miten homma hoituisi yhdellä kädellä.

Kesti viitisen minuuttia saada ensin köysi kireälle ja sitten kiveä kolmisenkymmentä senttiä ilmaan:
Köysi oli dynaamista, mutta sitä oli vain nelisen metriä kiven ja ankkurin välissä. Kaksikymmentä metriä olisi toki aivan eri asia jouston suhteen. Pidän silti konseptia ihan lupaavasti toimivana. Tarvittavat välineet olivat tässä:
Olisiko muuten viisasta opetella ripustamaan pelastettava AINA radiumilla tai muulla kuormitettuna avattavalla kytköksellä. No olisi. Tällä kertaa olin sentään aiemmasta viisastuneena kiinnittänyt köyden ankkuriin Rigillä, joten kivi tuli nätisi maahan ilman dramatiikkaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti