Ankkurin piteneminen ja iskukuorma

Aiemmin löydettiin ihan konkreettisesti ankkurin pitenemisen aiheuttamat kaksi piikkiä, ja aihetta on tullut spekuloitua jonkin verran. Nyt ryhdistäydyin ja edes yritin liittää aiheeseen jotain empiriaa.

Yritän olla ytimekäs: Kun ankkuri pitenee yhden pisteen pettäessä ja kuorman romahtaessa muiden pisteiden varaan, näiden pisteiden kokema iskukuorma koostuu ainakin kahdesta osasta. Primäärinen (ajallisesti) johtuu siitä, että kuorman ja ankkurin yhdistävä materiaali, lähinnä köysi, toimii jousen tavoin ja räpsähtää lyhemmäksi, niin että ankkurin massiivisten osien (kuten sulkurenkaat) ja osin itse köyden massa paiskautuu ankkurimateriaalia vasten. Jos ja kun ankkurimateriaali yleensää on mahdollisimman vähäjoustoista, saattavat pisteet kokea hyvin terävän iskukuorman. Tuossa viitatussa aiemmassa kokeessa tämä isku oli noin 0,1 s pisteen pettämisen jälkeen, ja voimahuippu n. 3,3 kN.

Sekundäärinen isku, edelleen lähinnä ajallisesti, on sitten se helpommin ymmärrettävä: kuorman putoaminen uuteen asemaansa. Kokeessamme tämä tapahtui kohdalla 1 s ja huoppukuorma oli 2,6 kN. Nämä arvot eivät tietenkään ole mitään yleispäteviä, vaan riippuvat tapauksesta. Oletan, että testin tapaus (köysirata, melko paljon köyttä) korostavat primääristä iskua.

Perustelen oletukseni. Ensimmäinen isku vaatii köyteen sen verran venymää, että vapautettuna tämän venymän jousiefekti viskaa ankkurin massiivisia osia päin ankkurin löystyneitä osia. Puhutaan yksinkertaisuuden vuoksi sulkurenkaasta (master point) ja slingistä, kuten sliding x -ankkurissa on. Siis köyden "jousimaisuuden" on riitettävä paiskaamaan master point riittävän lujaa päin slingin loppupäätä. Kiristetyn köyden jännitys tietenkin vastaa kiristävää kuormaa, vaikkapa suoraan köydessä roikkuvaa massaa. Mutta se, kuinka jännitys pienenee kun köyden annetaan lyhetä esimerkiksi kymmenen senttiä, riippuu köyden dynaamisuudesta ja tietenkin pituudesta. Lyhyt pätkä vaijeria tai superstaattista polyesterinauhaa venyy sadan kilon kuormalla joitain millimetrejä, joten on helppoa ymmärtää ettei sellainen toimi "ritsana" yhtä hyvin kuin 30 metriä staattista köyttä (kuten testin köysiradassa), dynaamisesta puhumattakaan - vaikka kuormana olisi täsmälleen sama sata kiloa.

Toiseksi köysiradan tapauksessa ankkurin piteneminen kasvattaa "sagia", eli helpottaa ankkurikulmia. Ankkurikulma ei vaikuta pätkääkään primääriseen iskukuormaan, mutta sekundääriseen kylläkin. Testissämme helpompaan kulmaan pudonneen köysiradan lopullinen kuorma oli tasan puolet alkuperäisestä, eli jäljelle jäänyt piste kantoi saman kuorman kuin alkutilassa, jossa se jakoi kuorman toisen pisteen kanssa.

Sain köysiratatestistä kommentin, jota en aluksi ymmärtänyt. Eräs ehdotti, että koe pitäisi toistaa myös yläköydessä riippuvalla massalla. En heti tajunnut, että nämä kaksi piikkiä voidaan saada myös siinä tapauksessa. Jos joku olisi näyttänyt silloin tämän kuvan, olisin tajunnut heti:

Pettävä ankkuri, masterpointin massa, köysi eli jousi, kuorman massa

Painovoima on siitä hauska juttu, että se vaikuttaa kappaleisiin samassa suhteessa kuin kappaleen massahitaus jarruttaa kappaleen kiihdyttämistä. Siispä kaikki kappaleet putoavat samalla kiihtyvyydellä. Toki koko kuvan hässäkkä lähtee putoamaan alaspäin, mutta ankkurin ja kuormana toimivan massan yhdistävä köysi pyrkii samalla lyhenemään, vetäen ankkuria ja massaa toisiaan kohti. Kun ankkuri nyt kuitenkin käytännössä on kevyempi kuin kuorma, alle sadasosan kuorman massasta, voi yksinkertaisesti olettaa että jousi vain vetää ankkuria kohti kuormaa. Joka tapauksessa ankkurin vauhti kiihtyy aina kovemmin kuin kuorman.

Jos jousi on riittävän pitkä eikä liian jäykkä (eli köysi liian staattinen), kuorma on ehkä venyttänyt sitä selvästi enemmän kuin mitä ankkuri pitenee. 50-metristä staattistakin köyttä saa taljata pari metriä ennen kuin siinä on sadan kilon kuorma. Hyvässä tapauksessa tuo puolen metrin luokkaa oleva ankkurin piteneminen päästää köyden jännityksestä vaikkapa vain 30%, niin että jos alussa köysijousi kiskoo ankkuria kohti kuormaa sataa kiloa vastaavalla voimalla, niin vielä puolen metrin päässäkin 70 kiloa vastaava voima kiskoo sulkurenkaaseen lisää vauhtia - kunnes sulkurengas paukahtaa slingin päätyyn.

Eikä tässä vielä kaikki! Mikäli köydessä todella on jäljellä tuo 70 kiloa vastaava voima siinä vaiheessa, kun ankkurin piteneminen loppuu väkivaltaisesti, ei kuorma todellakaan putoa löysän köyden varaan. Vai mikä putoamiskerroin se on, jos köysi jo valmiiksi kannattelee satakiloista kappaletta 70 kg vastaavalla voimalla? Kun painovoima lisätään, nettovaikutukseksi jää 30-kiloisen kappaleen painovoima kiihdyttämään 100-kiloista massaa. Tulee mieleen vanhat filmit kuusta.

Melkein käytäntöä, nimittäin internet-empiriaa: Beal ei kerro lempiköyteni Access 11 mm Unicoren venyvyyttä, mutta esimerkiksi Sterling Superstatic 11 mm venyy 300 paunan (136 kg) kuormalla 3,9%. Jos nyt oletetaan, että köysi on lineaarinen jousi, eli että se venyy kaksinkertaisen määrän mikäli voiman kaksinkertaistaa, saadaan venymäksi 100 kg kuormalla 2,9%. Siispä viidenkymmenen metrin matkalle sadan kilon kuormalla tulee venymää 140 cm - kutakuinkin kaksi kertaa se, mitä 150 cm slingistä tehndyn sliding x:n piteneminen olisi pisteen pettäessä. Eli lineaarisen jousen oletuksella 50 metrin staattisellakin köydellä 70 cm lyheneminen vain puolittaisi köydessä olevan jännityksen.

Suomeksi sanottuna, riittävän pitkällä köydellä voisi käydä näin: Ankkurin toinen piste pettää, köysi räpsähtää uuteen, edelleen kireään asentoon. Tähän kuluu luokkaa 0,1 s, eikä köydessä roikkuva kuorma juurikaan ehdi reagoida. Koska köysi ei ole aivan niin kireä kuin alun perin, painovoima onnistuu kuitenkin kiskomaan kuormaa alaspäin, ja alimman pisteensä kuorma saavuttaa vaikkapa sekunnin kuluttua. Ainoa hetki, jolloin mikään materiaali oli kokonaan kuormaton, oli ensimmäisen 0,1 sekunnin aikana, kun ankkuri oli lyhenemässä, joten vain primäärinen iskukuorma on todella isku.

Toinen ääripää olisi sitten täysin joustamaton tai hyvin lyhyt köysi tai muu ankkurin ja kuorman yhdistävä asia. Ainakin voi sanoa, että jos yhdistävä materiaali on kuormitettuna lyhempi kuin ankkurin piteneminen, ei mikään määrä joustoa saa aikaan primääristä iskua. Kuorma ja masterpoint putoavat yhtenä möykkynä painovoiman vetämänä niin alas kuin pidentynyt ankkuri päästää, ja sitten massa rämähtää jäljelle jääneen pisteen varaan. Nyt kaikki osat ovat vapaassa pudotuksessa, kunnes kaikki liike-energia menee sekundääriseen iskukuormaan.

Pettävä ankkuri, masterpointin massa, hyvin staattinen ja lyhyt köysi, kuorman massa

Sitten oikeaa käytäntöä

Ajateltiin Jukan kanssa vähän leikkiä, vaikka tiedettiin ettei mitään näin pitkiä köysiä saadakaan roikkumaan, tai aikanaan kunnollista testikuormaa niiden varaan. Viritettiin suhteellisen jäykkään ankkuriin, muuan sillan tukirakenteisiin, sliding x -ankkuri ja ripustettiin siihen Aleksis III, 100-kiloiseksi punnituksessa todettu kivenmurikka. Ankkurin ja Aleksiksen väliin ei valitettavasti saatu kuin surkeat viisi metriä köyttä, vaikka olin toivonut edes kahdeksaa.

Jotain oli jo opittu, mutta paljon oli opittavaa jäljellä. Olin ajatellut, että ankkuripisteen pettämisen simuloiminen olisi näppärintä katkaisemalla shuntin läpi (ulos ja saman tien takaisin sisään) kulkevan köysilenkin kanssa. Näin ei tarvitsisi solmia mitään, ja köyttäkin kuluisi minimimäärä per pudotus. Kuvasta voi tihrustaa.

Oikealla jäljelle jäävä piste ja voimamittari, vasemmalla pettävä piste (huono versio)

Tiesin ennestään, että shunt luistaa herkästi jos siinä on kaksi köyttä, tai jopa sama köysi kahteen kertaan. Mutta jotenkin ajattelin, ettei se haittaisi. Tiesin myös ennestään, että sliding x ei tosiaankaan tasapainota itseään kovin täydellisesti, vaan se tarvitsee apua, jopa isommalla kulmalla kuin kuvassa olevalla turhan pienellä. Mutta jotenkin yllätyin, kun vasen, pettäväksi suunniteltu pää oli niin löysä kuin se sliding x:n luistamatta voi olla - eli hyvin löysä. Masterpointin kitka kantaa yllättävän ison kuorman. Kaikki tämä on ilmiselvää näin jälkeenpäin; tietysti systeemi on kuin suunniteltu etsimään kehnoin mahdollinen tasapainotus. Ja vielä huonoon suuntaan. Nimittäin kun tuo sininen köysi katkaistiin, sliding x valui kaikessa rauhassa pitkäksi. Mittausdataa ei saatu, koska enForcerin pienin liipaisukuorma on 2 kN, ja ei, sitä lähellekään ei päästy. Jatkossa sitten käynnistinkin mittaukset käsin.

No eipä siinä, tämä oli helppoa korjata. Samalla keksittiin vahingossa jo toisen kerran, kuinka tällaisissa mittauksissa kannattaa nostaa pudotettava kuorma takaisin ylös. Ei kannata haulata ulkoisella systeemillä testiköydestä, vaan kiskoa suoraan sitä maillonia, joka katkaistavaan köyteen tulee - eli väkisin vetää itse sliding x takaisin muotoonsa, kyllä se kuorma sieltä seuraa. Edelleen tajuttiin, ettei maillonia edes kannata ripustaa mihinkään muuhun pisteeseen, vaan antaa roikkua taljassa katkaisemiseen asti. Hieno juttu, mutta tämän niksin olisi pitänyt olla jo työkalupakissa viime kerran jäljiltä, jolloin Jukka sen hoksasi.

Valumaton pettävä piste suoraan taljassa ja parempi ankkurikulma. Ja nätisti 50 kg puntarissa!

120 cm slingi sliding x:nä, 100 kg kuorma, 5 m köyttä, kevyemmät metallikamat ankkurissa

Kuten arvata saattoi, viisi surkeaa metriä dynaamistakaan köyttä ei juuri saanut aikaan primääristä iskua. Pisteen kuorma putoaa nollaan, eikä käyrästä oikein voi päätellä, missä vaiheessa slingi oli suorana. Sen voi kuitenkin päätellä, ettei mitään radikaalia master pointin ja slingin päädyn törmäystä tullut.

Seuraavaksi vaihdettiin slingi 150-senttiseksi ja ehkä liukkaammaksikin. Alla olevassa kuvassa on myös jo vaihdettu masterpointiin teräksinen ovaalisulkurengas 8 mm delta-maillonin tilalle ja 10 mm ovaalimaillon lähellä katkaisupistettä olleen 8 mm ovaalimaillonin tilalle. Tarkoituksena oli siis kokeilla liikkuvien osien massan vaikutusta. Alla on molempien testien kuvaajat.

150-senttinen slingi ja Jukka valmiina katkaisemaan

150 cm slingi sliding x:nä, 100 kg kuorma, 5 m köyttä, kevyemmät metallikamat ankkurissa

150 cm slingi sliding x:nä, 100 kg kuorma, 5 m köyttä, raskaammat metallikamat ankkurissa

Mitään kovin uskottavaa eroa ei kevyiden ja raskaampien ankkuritarpeiden välille oikein pysty perustelemaan. Mutta ei sinänsä pitäisi pystyäkään, koska koko primäärinen iskukuorma puuttuu. Alla olevaa kuvaa tutkimalla voi yrittää hahmottaa, miltä ankkurin lyheneminen näyttää käytännössä (olispa suurnopeuskamera...). Maillon, joka yhdisti slingin pettäneeseen pisteeseen, liikkuu tietenkin kaksinkertaisella nopeudella verrattuna master pointiin (ovaalisulkurengas). Koska kappaleen liike-energia on lineaarisesti verrannollinen kappaleen massaan mutta nopeuden neliöön, riittää että edellisen maillonin massa on neljäsosa sulkurenkaan massasta, että niiden liike-energiat olisivat yhtä suuret. Liike-energia siis pesiytyy mieluummin nopeasti liikkuviin kuin massiivisiin kappaleisiin. Tätä täytyy tutkia joskus mittaamalla!

Pitenemisen lopputulos raskaammilla metallikamoilla (anteeksi surkea kuva)

Esimerkki kuormitetun sliding x:n huonosta tasapainottavuudesta. Yritän liu'uttaa kuormaa enemmän mittarin varaan, ja siis sitä todella pitää suostutella, vaikka mittari näyttää reilun viidenkymmenen sijasta 28 kg. Tämän "tasapainottavan" ankkurin toisen pisteen varassa on siis oltava vähintään 72 kg.

Seuraavaksi puolitettiin köyden määrä, kun ei kerran pidentääkään voitu! 75 cm pitenemisellä ja 2,5 metrillä dynaamista köyttä saatiin sentään neljä kilonewtonia rikki. Ei sen enempää eikä vähempää primääristä iskua - vaiheet ennen sekundääristä iskua ovat hyvin samannäköiset kuin pidemmällä köydellä.

150 cm slingi sliding x:nä, 100 kg kuorma, 2,5 m köyttä, raskaammat metallikamat ankkurissa

Entäs jos?

Mutta mitä jos primääristä iskua tutkisi erikseen? Viimeisestä testistä nähtiin, että 150-senttisellä slingillä ja lyhyellä köydellä sekundäärinen isku alkaa 0,4 sekuntia pisteen pettämisen jälkeen ja on huipussaan 0,6 sekuntia pettämisen jälkeen. Jos olettaisi, että ainakin tämän sekunnin puolikkaan alkuvaiheissa kuormaa voi tosiaan pitää kiinteänä ankkurina, ikään kuin ilmaan pultattuna pisteenä? Ja sitten, jos koko systeemin kääntäisi vaakatasoon, koska tavallisella tallaajalla on hyvin vähän mahdollisuuksia ripustaa satakiloisia esineitä kymmeniä metrejä pitkän köyden varaan (huokaus).

Alla olevassa kuvaajassa on esitetty kappaleen putoaminen maan vetovoimakentässä (putoamiskiihtyvyys 9,81 m/s2) ilman ilmanvastuksen vaikutusta. Ilmanvastushan hidastaa putoamista, joten missään tapauksessa vapaassa pudotuksessa oleva kappale ei tämän nopeammin kiihdy. Siispä esimerkiksi 0,5 m rajapyykki ei kerta kaikkiaan tule ylitetyksi ennen 0,3 sekuntia pudotuksesta. Tietenkin jokainen sentti, jonka kuorma vajoaa alaspäin, kiristää osaltaan köyttä eli lisää voimaa, jolla masterpointia kiskotaan alaspäin kohti törmäystä. Mutta voisihan ainakin tutkia, millä aikaskaalalla primäärinen törmäys ylipäätään tapahtuu (ilmaan mainittua kiristymistä) ja sitten tutkia käyrältä, millainen vajoaminen maksimissaan olisi odotettavissa, mikäli köyden päässä olisi todellinen taakka. Ja edelleen mitata, millainen ero köyden jännityksessä on, mikäli sitä kiristää sen matkan, joka vajoamisen takia jäi puuttumaan. Kenties voitaisiin osoittaa, että kiinteiden pisteiden avulla mittaaminen toimii riittävän hyvin.

No totta kai tämä piti kokeilla. Järjestelin pihalle seuraavanlaisen systeemin: kahden puun välissä oli 20 metriä dynaamista sinkkuköyttä. Toisessa päässä ("kuorman pää") köysi oli Rigissä, toisessa ("ankkuripää") se oli kahdeksikolla sliding x -ankkurissa, joka oli toisesta päästään voimamittarin kautta mahdollisimman jäykästi kiinnitetty. Toinen pää oli köydessä, jonka raaskii katkaista.

Ankkuripää

Kuorman pää

Sekä tässä uhrattavassa köydessä (sininen), että kuorman päässä testiköydessä oli z-rig. PCD:nä jo mainittu Rig ja sinisessä köydessä I'D. Tarkoitus oli kiskoa punaiseen testiköyteen 1 kN eli sadan kilogramman taakkaa vastaava voima ja samalla tutkia, kuinka paljon köyttä on kiskottava sisään tällä voimalla. Siksi merkitsin lähellä kuorman päätä, 20 cm välein asteikon teipillä, alkaen sattumanvaraisesta kohdasta (0 cm ei siis tarkoita 0 kN). Kiristin aina uuden teipin kiintopisteenä toimineen jalustan kohdalle ja kuuntelin kauniin ja kätevän vaimoni toisesta päästä huikkaaman voimalukeman. Koska mittareita on vain yksi (joulupukilleko kirjettä?), jouduin olemaan luova. Oikeasti tässä vaiheessa sliding x ei ollut ihan valmis, vaan molemmat päät oli ripustettu voimamittariin:

Vippaskonsti voiman mittaamiseksi

Kuvan sininen köysi on tietysti se testattavan sliding x:n toinen piste, joka vain pitää vetää omalla taljallaan oikealle paikalle ja poistaa kuvan alempi sulkurengas siinä matkalla. Joku näppärä (esim. allekirjoittanut vielä vuosi sitten) olisi tietysti mitannut köyden voiman suoraan "tasapainotetun" ankkurin toisesta pisteestä, kahden kertotaulua apuna käyttäen, mutta johan se tässäkin tekstissä kerran todettiin, ettei siitä oikeasti tule mitään. Mieluummin luotan siihen, että kun näin pitkällä köydellä pisteen "nostaa" taljalla irti ja siirtää samalle tasalle kuvan tilanteen kanssa, saadaan riittävän tarkasti sama voima köyteen.

Dynaamisen köyden kiristäminen jopa tällaiselle mukavuusalueella olevalle jännitykselle on hieman turhauttavaa. Köysi asettuu ja voima hupenee, joten köyden jousivakio ei ole vakio vaan ajan funktio, eli voima riippuu venytyksen määrästä ja asettumisajasta. Pitämällä köyttä muutaman minuutin kilonewtonin voimalla jännitettynä ja tarvittaessa lisää kiristellen saatiin kuitenkin tuo kilonewton pysymään riittäävän kauan koetta varten. Jokaista toistoa varten toki kiristettiin uudestaan. Alla olevasta kuvaajasta näkee selvästi, miten köydestä lähti ensimmäisellä kiristämisellä "löysät pois", kun taas ensimmäinen löysääminen ja toinen kiristäminen kulkevat yllättävän samaa polkua. Jos niiden mukaan piirtää pienen suoran pätkän, saadaan 700 N/m, ja koska köyden pituus oli 20 metriä, yhtä metriä kohden jousivakiota tulee 14 kN/m. Ehkäpä sellaisessa nyrkkisäännössä voisi olla jotain järkeä, että jokainen kymmenen metrin pätkä tätä köyttä venyy 70 cm kilonewtonia kohden. Tai se, että köyden venyvyys 100 kg kuormalla on 7%.

Hystereesikuvaajaa köyden jännityksestä. Kolmiot ovat olevinaan nuolia, jotka osoittavat kiristämissen ja löysäämisen käyrät.

Siirtämässä pettävää ankkurin päätä köyden varaan

Ankkuri petti tänään yhteensä neljä kertaa, kaksi kertaa kahdella eri ankkurimateriaaleilla, vastaavasti kuin sillalla aiemmin. Kevyempi versio oli 8 mm delta-maillon masterpointissa ja 8 mm ovaalimaillon pettävässä päässä. Raskas oli taas teräsovaali (nyt Petzl Oxan) ja 10 mm ovaalimaillon. Kunkin ankkurimallin molemmat käyrät on laitettu alla samalle kuvaajalle. Järjestysnumero ilmoittaa mittausjärjestyksen, sijainti aika-akselilla on satunnainen (selvyyden vuoksi siirretty erilleen).

Voima kevyemmillä osilla

Voima raskaammilla osilla

Nytpä ei ole mitään käsytystä, miksi toisella mittauskerralla neljästä saatiin selvästi suurin voimapiikki. Keksin tähän mennessä kaksi ja puoli teoriaa. Ensinnäkin nämä piikit ovat enForcerin 500 Hz:n näytteenottotaajuudellekin hyvin lyhyitä. Esimerkiksi juuri tuon suurimman piikin arvot ovat ... 0.06, 0.06, 0.1, 1.4, 2.31, 1.34, 0.64, 0.2, 0.32 jne. Siis neljän tuhannesosasekunnin aikana voima on ollut ainakin yli 1,4 kN, mutta vaikka mittari sinänsä kykenisi mittaamaan kuinka tarkasti, meillä on tasan tuo yksi näyte keskeltä tätä ajanaksoa. Näytteenottotaajuus eli resoluutio ei todellisuudessa riitä näin suuritaajuuksisien voimien mittaamiseen. Muut kolme mittausta kylläkin ovat hyvin uskottavasti linjassa.

Teoria kaksi on se, että ankkurin tasapainotus vaikuttaa hyvin paljon, aivan kuten sillalla ihan ensimmäisessä pudotuksessa. Kun "löysät" oli otettu pois, eli kitka kannatteli jo valmiiksi mittarin puolte, slingi lähinnä valui pidentyneeseen asentoon. Jos taas löysät on otettu pois siihen suuntaan, että pettävä piste kannattelee suurempaa osaa kuormasta, saadaan toki suurempi kiihtyvyys ankkurimateriaalille. Muuten hyvä, mutta kuvaaja ei tue tätä. Ehkä tasapainotuksella on jokin muu vaikutusmekanismi.

Teorian puolikas päälle on sitten se, että kun en älynnyt solmia sinistä narua aina samanmittaisella hännällä ja ehkä katkaisinkin eri kohdasta, pitempi pätkä köyttä saattaisi hyvinkin lisätä massallaan iskua. Laimea selitys, puoli pistettä.

Olisiko pitänyt älytä vakioida mailloniin jäävä köydenpätkä? Olivia ei välitä, Olivia syö jäniksenpapanoita.

Voimat olivat melko pieniä, mutta suhteessa suurempia kuin keväisessä köysiratakokeessa. Silloin saatiin 2,3-kertainen piikki yhden pisteen alkuperäiseen kuormaan nähden, kun nyt piikki oli 3-kertainen. Piikit ovat kevyellä ankkurilla 0,07 s pettämisen jälkeen ja raskaalla 0,09 s. Kuten ylempänä olevaa käyrää tutkimalla selviää, ei edes vapaassa pudotuksessa oleva taakka ehtisi pudota tässä ajassa kuin reilusti vajaat viisi senttiä. Ja siis taakkahan ei olisi vapaassa pudotuksessa, koska mitattu köyden lopullinen jännitys 75 cm pidentymisen jälkeen on luokkaa 0,25 kN. Mitatusta jousivakiosta päätellen voima olisi viidenkin sentin putoamisen jälkeen vain 0,035 kN suurempi kuin nyt, kun "kuorman pään" puu jökötti kiltisti paikallaan.

Yhteenveto kai olisi paikallaan.

• Sliding x ei tasapainota kovin hyvin itsekseen.
• Ainakaan viidellä metrillä dynaamista köyttä ja sadan kilon roikkuvalla massalla ei saa aikaan primääristä iskukuormaa, kun sliding x:ssä ei ole pitenemisen estoa ja se on tehty 150 cm slingistä.
• Primääristä iskukuormaa voi tutkia pitämällä köyttä kiinteiden pisteiden välillä jännityksessä, koska taakan putoamisen (vaikutuksen köyden jännitykseen) aikaskaala on paljon suurempi kuin primäärisen iskukuorman
• mutta köyteen on vaikeaa saada kovin täsmällistä vakiojännitystä muuten kuin roikuttamalla siinä sopivaa massaa.
• Primäärisen iskukuorman taajuus on niin korkea, ettei 500 Hz näytteenottotaajuus riitä kunnolla sen tutkimiseen. On myös hyvä kysymys, kuinka vakavasti näin lyhyeen impulssiin pitäisi suhtautua, vaikka amplitudi olisikin melko korkea.
• Ehkä vielä se, että tällaiset testiasetelmat kannattaa aina resetoida taljaamalla ankkuripiste paikalleen, ja jopa pitää piste koko ajan taljassa kiinni!