Mitä ihmettä

Nykyään, tänä leikkivien aikuisten aikana, on vaikea yllättää ketään oudolla harrastuksella. Omani on luultavasti melko tavallinen, mutta silti sellainen ettei sille ole yksiselitteistä nimeä. Kiipeilen, joo, mutta olen paljon kiinnostuneempi siitä tekniikasta, jolla takapuolen ja maapallon yhteentörmäys estetään, kuin itse kiipeilystä. Ehkä se johtuu luonteenlaadusta, ehkä siitä etten jaksa treenata päästäkseni kiipeilyssä eteenpäin, ehkä siitä että kamaleikeissä verrokkeja on kiipeilyä vähemmän ja saan valheellisesti tuntea osaavani. Kiipeilen myös mielelläni ihan mihin vain päästäkseni olemaan korkealla ja leikkimään niillä kamoilla. Eteläisessä Suomessa se tarkoittaa usein puuta, joskus rakennusta tai siltaa ja totta kai kallioitakin.

Ihan normaalia

Olen tottunut siihen, että jos vaikka aivan tavallisesti menen torstai-iltana räntäsateessa kokeilemaan kiinnostavaa viritystä pihapuiden väliin, ihmiset tulevat kyselemään tai ainakin näyttävät siltä että haluaisivat. Suurin osa kysymään tulevista on ihan positiivisella mielellä, eikä tähän mennessä ole poliisia saatu ihan paikalle asti, mutta luulen että soitettu on. Etenkin köyden heittely oksien yli aiheuttaa huolestuneita katseita, mikä tietysti on hyvä asia. Ja jotkut nyt vain ovat huolissaan kaikesta tavallisuudesta poikkeavasta. Pihatiellä autoilu on tavallista, siis turvallista, mutta puuhun köyden virittämisessä täytyy olla jotain vaarallista tai ainakin haitallista. Toistaiseksi on kuitenkin selvitty avoimella rupattelulla ja höntin innon estottomalla näyttämisellä.

Puhumattakaan kaikesta positiivisesta sosiaalisuudesta! Lapset, koirat ja oudot harrasteet - niilläpä pääsee ihmisten kanssa jutun alkuun. Lapsista puheen ollen, yleisönä he edustavat koko skaalaa konservatiivisimmasta "mitä järkeä" -tyypeistä aivan kertakaikkiset intohepulit vetäviin. Usein harmittaa ettei oikein voi napata pieniä valjaita kassista ja kutsua kokeilemaan. Tai mitä vastaisi lapselle, joka tulee kotiin ja pyytää lupaa: "joku setä lupas nostaa mut puuhun jos teille sopii"?

Blogin perustaminen on aina välillä käynyt mielessä, koska tykkään muutenkin dokumentoida puuhiani pöytälaatikkoon, eikä minulla ole mitään syytä pitää niitä privaatteina. Ei siis haittaa, vaikka kukaan muu ei saisi kirjoitelmistani mitään irti. Siltä varalta, että joku kuitenkin sattuisi tuotoksiani lukemaan, laitetaan heti tähän alkusanoihin pieni vastuuvapauslauseke: En oikeasti, siis vankan, riittävän monen toiston ja vaihtelevien tilanteiden kautta tulevan kokemuksen pohjalta osaa juuri mitään. Olen Suomen Kiipeilyliiton kouluttama KTO, eli muodollisesti saan hädin tuskin ripustaa ihmisen kaikkein selkeimpään ja yksinkertaisimpaan ankkuriin ja kiipeilyttää yläköydessä. Ja niitäkään aiheita minulla ei ole todellisia rahkeita kouluttaa kellekään. Siispä hienoa jos saat ideoita ja inspiraatiota jutuistani, mutta älä kokeile niitä kotona. Äläkä etenkään pihalla. Suhtaudu kaikkeen täällä ja muualla internetissä olevaan tietoon hyvin skeptisesti. Samoin omaan järkeesi. Rakenna konventioiden varaan, ja jos haluat tehdä jotain mitä et ole nähnyt ennen tehtävän, siirry sitä kohti hyvin pienin askelin.