Haa, onnistuin muodostamaan mielipiteen pudotettujen kiipeilykamojen käyttökelpoisuuden ikuisesta kysymyksestä! En väitä että tämä olisi totuus, muodosta ihmeessä oma käsityksesi. En myöskään lupaa ettei mieleni vielä muuttuisi.
Ei ole tieteellistä näyttöä, että korkealtakaan kovalle alustalle pudonnut, päällisin puolin ehjä laite olisi heikompi kuin pudottamaton vastaava laite. Ja näyttöä on haettu useaan kertaan; otannat ovat olleet riittävän suuria, pudotuskorkeutta riittävästi (esim. 30 m) ja alustana betonilaatta. On sekä tehty vetolujuuskokeet että etsitty murtumia rötgenkuvilla. Jopa El Capitanin satoja metrejä korkean Salathe wallin alta löytyneistä sulkurenkaista on etsitty selvästi heikentyneitä - turhaan.
http://www.outdoorsafetyinstitute.com/index.php/news/single/should_you_retire_a_dropped_carabiner/
https://fatcanyoners.org/bush-guide/dropped-carabiners/
Ei myöskään tunneta tapauksia, joissa aiemmin pudonnut sulkurengas olisi pettänyt käytössä - itse asiassa käytössä katkeilevat sulkurenkaat taitavat loistaa poissaolollaan ylipäätään.
Oletettujen mikrohalkeamien vaarana pidetään ilmeisesti vaihtokuorman (eli toistuvan kuormittamisen) murtumaa kasvattavaa vaikutusta. Alkusärö vaikuttaa oleellisesti kappaleen väsymiseen eli rikkoutumiseen vaihtokuorman alla. Kiipeilylaitteiden kuormitustestit eivät sisällä vaihtokuormituskoetta, koska alkusärö vaikuttaa myös vetomurtolujuuteen. Kun suunnittelukerroin murtolujuuden suhteen on riittävän suuri, eli käyttökuorma on riittävän pieni suhteessa murtolujuuteen, ei käyttökuorman luokkaa olevalla vaihtokuormallakaan tule kestävyysongelmia. Tai näin oletan päättelyketjun kulkevan.
Vaikuttaa siltä, että mikrohalkeamat ovat myytti. Eräät selittävät alkuperäksi 50-luvun valurautaiset nousukahvat, jotka todellakin saattavat murtua ns. hauraalla mekanismilla ja siis saada merkittäviä, huomaamattomia murtumia pudotessaan. Itse asiassa monet kiipeilytekniikkaa tuntevat lähtevät siitä, että mikrohalkeamat eivät ole todellisia, mutta vetoavat kuitenkin siihen, että kun nyt kerran on herännyt epäilys laitteen (tyypillisesti sulkurengas tai varmistuslaite) turvallisuudesta, on parempi heittää se menemään ja ostaa uusi. Epäilys toki kaivertaa mieltä ja vaikuttaa kiipeilyyn koko ajan.
Tämä "ne ovat halpoja" -argumentti kuitenkin selvästi ontuu. Ensinnäkin argumentti pätee yhtä hyvin vaikka mustaan magiaan: jos alkaa pelätä että noita on kironnut laskeutumislaitteen, tietenkin on ikävä laskea henkensä sen varaan. Argumentin perusteella siis pitäisi uusia laite koska "se on halpa", eikä esimerkiksi selvittää, onko mustalle magialle mitään näyttöä. Toiseksi, köyden päälle astuminen on samantyyppinen asia kuin laitteiden (matalaltakaan) pudottaminen; kaikki tietävät ettei sitä saisi tehdä, ja kiellolle on myös järkevä perustelu. Tieteellistä näyttöä köyden heikkenemisestä hiekanjyvien tunkeutuessa ytimeen on luultavasti yhtä paljon kuin mikrohalkeamien vaikutuksesta sulkurenkaan lujuuteen. Silti kukaan ei uusi köyttä pelkän päälle tallomisen takia, koska se ei ole halpa. Tuskin kukaan kuitenkaan suoraan sanoo, että köysi on juuri sen verran kallis että riski kannattaa.
On silti mahdollista, että metallista/muovista valmistettu kiipeilylaite rikkoutuu vaarallisesti pudotessaan, selvähän se. Tietenkin pudonneet laitteet on erityisesti tarkastettava (kuten kaikki laitteet säännöllisin välein). Oleellinen kysymys kuuluu, kuka osaa tehdä tällaisen aistinvaraisen tarkastuksen riittävän hyvin.
Putoaminen on myös erityisesti kiipeilylaitteita koskeva riski. On toki muitakin mekanismeja, joilla ne saattavat vaurioitua, mutta olisi saivartelua verrata niitä putoamiseen. Veneen avaimiin saa kelluvia avaimenperiä, koska niiden suurin uhka ei ole vaikkapa jäädä puristuksiin painavien asioiden alle. Kun siis kiinnitetään erityistä huomiota putoamisiin, saadaan haaviin valtaosa kiipeilyyn liittyvistä tilanteista joissa huomaamattomia vaurioita saattaa syntyä.
Sanan "mikro" yksi tavallinen määritelmä on "niin pieni, ettei sitä näe paljain silmin". Tavallaan voisi sanoa, että jos laite on (pudotessa) rikkoutunut vaarallisesti, mutta tarkastaja ei huomaa vaikkapa kokonaan puuttuvaa osaa, kyseessä on "mikrohalkeama". On myös huomattavasti mukavampi kuulla perusteluksi sille, ettei ole pätevä tekemään aistinvaraista tarkastusta se, että "mikrohalkeama" saattaa jäädä näkemättä kuin se, että ehkä on sokea jollekin isolle vialle. Ihminenhän todella saattaa olla hyvinkin sokea asioille, joita ei sillä hetkellä ymmärrä tai vain satu näkemään. Me kaikki, kokeneet ja kiipeilylaitteista erityisen kiinnostuneet mukaan lukien.
Voi ajatella, että mikrohalkeamiin vetoaminen on kohtelias ja pedagogisesti tiedostava tapa sanoa, että jokin sinänsä aistinvaraisesti havaittavissa oleva vika saattaa jäädä huomaamatta. Terveellä tavalla skeptinen ihminen osaa olla skeptinen myös omia aistejaan kohtaan, ymmärtää erehtyväisyytensä ja hyväksyy sen ettei välttämättä kykene tarkastamaan mahdollisesti rikkoutunutta laitetta riittävän hyvin. Jokainen ohjaajan, kouluttajan tai muuhun asiantuntemusta edellyttävään rooliin joutunut saa itse miettiä, onko liian holhoavaa ja elitististä olla kertomatta tätä totuutta (?) myös vielä kokemattomammille ja ehkä teknisesti vähemmän orientoituneille kiipeilijöille.
Jokin määrä mikrohalkeamamyyttiä lienee terveellistä kiipeily-yhteisölle. Jos tämä uskomus säästää vuosien mittaan joitakin ihmishenkiä maailmalla, niin kenties se on painavampi asia kuin hyvien laitteiden turhan romuttamisen epäekologinen kulttuuri (käytännössä tosin valtaosa taitaa siirtyä uudelle omistajalle, joka mielellään "romuttaa laitteen" vuosien käytön myötä). Itse saan ison immuunireaktion kaikista sellaisista uskomuksista tai tavoista, jotka eivät perustu totuuteen vaan tavalla tai toisella erehdyttävät ihmiset toimimaan oikealla tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti