Venyy muttei pauku

Slingejä sanotaan usein sporttikiipeilyyn liittyvillä kursseilla "yhtä venymättömiksi kuin teräsvaijeri". Ja hyvä niin, tämä karkea nyrkkisääntö on ihan perusteltu, koska slingin ei kuulukaan osallistua putoamisvoimien hillitsemiseen.

Mutta kuinka erilaiset materiaalit todella venyvät?

Ensinnäkin polymeerit, kuten nylon, ovat hyvin viskoelastisia. Ne asettuvat, tyytyvät esimerkiksi taljaamalla pakotettuun uuteen pituuteensa ajan mittaan, jolloin materiaalin jännitys laskee. Tai toisaalta jos ripustaa materiaalin varaan painon, jolloin siihen tulee vakiojännitys, materiaali venyy vähitellen pidemmäksi.

Mitataanpa. Ankkuroidaan reilun metrin mittainen pätkä materiaalia toisesta päästä kiinni ja varaudutaan kiskomaan toisesta päästä. Merkitään pienellä voimalla oikoselleen vedetyn materiaalinpätkän molemman pään läheltä piste teipillä ja kirjataan tästä referenssietäisyys. Venytetään materiaalia taljalla tai vinssillä vetämällä niin, että voima ylittää tietyn rajan. Vaikka materiaali viskoelastisuuttaan lähtee heti löystymään, teippien välinen etäisyys pitää, ellei taljaan tai muuhun vetosysteemiin kuuluvat osat myös veny vastaavasti paljon. Mitataan uusi teippien etäisyys ja toistetaan sopivilla kuormituksilla.

Testiasetelma kaaviona

Kun tosiaan mitataan merkittyjen kohtien etäisyys, ei kuvan tapauksessa punaisen merkin siirtymää, ei ankkurin venymisellä ole merkitystä.

Olin siinä yleisessä uskossa, että dyneema on ihan perkeleen staattista. Siispä oletin, että on syytä venyttää yhtä nauhaa kerrallaan, että saadaan riittävän tarkasti mitattavia venymiä. Aloitin mittaukset Wild Countryn 10mm dyneemaslingillä, josta tosiaan eristin kahdella siansorkalla vain toisen nauhakerran kokeeseen. Koska 22kN:sta näin jää jäljelle 11, ja sekin on syytä puolittaa siansorkkien takia, tyydyin kuormittamaan nauhaa vain 1,5 kN asti. Vastaahan se kuitenkin kolmea kilonewtonia normaalikäytössä olevalle slingille.

Wild Countryn dyneemaslingi nauha kerrallaan. Ylhäällä testipenkin ankkuripää, alhaalla reilun metrin päässä ollut vetopää.

Kyllä dyneemaankin saa tiukan siansorkan

Noh, osoittautui että kyllä näillä menetelmillä kaksin kerroinkin olevaa dyneemaslingiä voi mitata. Yhdelle nauhalle sain 1,5 kN kuormalla 1220 mm kokonaispituudelle 60 mm venymän. Mittasin merkkien välisen uuden etäisyyden siirtämällä kuvassa näkyvän riman ankkurin pään merkin kohdalle ja sitten mittaamalla työntömitalla lisäyksen toisessa päässä. Toistotarkkuus on helposti millimetrin luokkaa.

Siispä 120-senttisiä slingejä kaksin kerroin penkkiin ja mittaamaan. Kuormitin kunkin 0,1 kN referenssipituuteen, sitten 0,5kN, 1kN, 1,5kN, 2kN ja 2,5 kN. Käytin Rigger's Winchiä ja 2:1-taljaa. Voimamittarina oli tällä kertaa enForcer. Olipa leppoisaa, ja halutun voiman sai mukavan tarkasti naksuteltua kohdilleen. Systeemissä oli yhteensä vajaa metri semistaattista köyttä vinssin ulkopuolella, ja sekin siis kaksin kerroin taljassa, joten vetosysteemin viskoelastisuus ei haitannut tuloksia. Mistäkö tiedän? No siitä, etteivät mittaustulokset muuttuneet vaikka annoin systeemin asettua.

Mitatut materiaalit olivat (viimeisenä murtolujuus):

• Wild Country 10mm dyneema, 22 kN
• Black Diamond 18 mm nylon (Runner), 22 kN
• Rock Empire 20 mm nylon(?), koaksiaalinen, 35 kN
• Petzl Anneau 20 mm, 22 kN
• Ocun 16 mm nylon, 22kN
• Mammut 6mm tarvikenaru (yksin kerroin), 7,5 kN

Labra

Ocunin nylonslingi osoittautui melkoiseksi purkaksi. 2,5 kN venytti sen 1070mm pituudesta 1187 mm:iin, eli 11% alkuperäisestä pituudesta. Vielä parin tunnin päästä kuormitettu slingi oli pari senttiä verrokkia pidempi, ja nähtäväksi jää sainko tätä ilmaista slinginmittaa pysyvästi omakseni.

Jälkeen ja ennen

Toinen ääripää testissä ei suinkaan ollut dyneema (polyetyleeni) vaan polyesteri, josta Petzlin jäyhät Anneau-lenkit on tehty. 2,5 kN lisäsi 1120 mm:n referenssipätkään pituutta vain 17 mm, vastaavasti prosentteina 1,5%. Eipä ihme että slacklinet tehdään samasta materiaalista. Toki sportti- ja alppikäyttöön tehdyn dyneeman puolustukseksi on sanottava, että Anneau on tuplasti leveämpää.

Eräs yhteismitallinen tapa ilmoittaa tällainen venyvyys on ilmoittaa yhden metrin mittaisen kappaleen jousivakio. Se on karkeasti ilmaisten se voima, joka tarvitaan venyttämään metrin mittaista pätkää ko. materiaalia niin että sen lopullinen pituus on kaksi metriä. Tietenkin ajatus on hypoteettinen; totta kai lähes kaikki kappaleet murtuvat ennen tätä. Ja jo ennen murtumista venyttäminen muuttuu raskaammaksi, eli venymä ei ole voiman lineaarinen funktio. Jousivakio on tosiaan vakio eli olettaa funktion lineaariseksi. Ja kun venymän ja voiman suhdetta tarkastellaan sopivalla alueella, funktio onkin riittävän tarkasti lineaarinen myös oikeassa elämässä.

Yllättäen "alkuperäisen pituuden" määrittäminen voi olla ongelma joustaville materiaaleille. Jo pelkkä suoraksi vetäminen vaatii jonkin voiman, ja tekstiilimateriaaleista tahtoo lähteä "löysät pois" juuri tällaisilla hyvin pienillä voimilla. Tässä kokeessa käytetty 0,1kN voima ei kuvaajia tarkastellen selvästikään ole lineaarisella alueella, ja siksi jätin tämän ensimmäisen pisteen pois laskelmista.

Tässä ensin pituudet jännityksen funktiona:

Materiaalien pituudet jännityksen funktiona

Pisteisiin on sovitettu suorat, joiden funktiot näkyvät oikealla. Kun 0,1 kN pisteet jätti pois, loput osuvat suoralle suhteellisen mukavasti. Metrin mittaisen materiaalin jousivakioiksi muutettuna (kN/m):

Ocun nylon	23.90
Mammut naru	30.00
BD nylon	39.90
Wild Country dyneema	55.20
Rock Empire nylon	70.50
Petzl polyesteri	177.80

Kiinnitetäänpä vielä huomiota Ocunin lukuun. Sehän hädin tuskin ylittää slingin minimimurtolujuuden 22 kN. Tarkoittaako tämä, että slingi venyy lähes kaksinkertaiseksi ennen katkeamistaan? Tuskin, sillä lineaarinen osuus käyrää loppunee kohta kuvaajan oikealla puolella eikä samalla määrällä lisävoimaa enää saa samaa lisävenymää. Slingien normaali käyttökuorma tuntuu kuitenkin olevan kauniisti melko lineaarisella alueella.

Kenties tästä voisi puristaa vielä hieman käyttökelpoista dataa. Ainakin itseäni kiinnostaa, noin niin kuin perstuntuman tasolla, kuinka paljon ankkurimateriaali joustaa kuormitettuna. Näin monta millimetriä metrin mittainen pätkä kutakin materiaalia (aika lähellä 120 cm slingiä siis) venyy 200 kg kuormalla:

Ocun nylon	84
Mammut naru	67
BD nylon	50
Wild Country dyneema	36
Rock Empire nylon	28
Petzl polyesteri	11

Tämähän jo nähtiinkin, mutta Ocunin slingiä yläköysiankkurissa käyttäen on syytä odottaa jonkinlaista ylös-alas hankautumista kalliota vasten, mikäli ankkuri hoitaa asiaansa ylittämällä jonkin kivessä olevan möykyn tai reunan.

Mitä siihen teräsvaijerin jäykkyyteen tulee, en vielä tässä vaiheessa saanut mitattavakseni vaijerislingiä. Sen sijaan kokeilin huvikseni, venyykö reilun metrin pätkä rautakauppakettinkiä, noin 10mm langasta tehtyä. No ei, ei niin että tällä menetelmällä voisi mitata. Palaan vaijeriin, mutta veikkaan että laihoin tuloksin. Jää nähtäväksi, tämäkin.

Köysirata vielä kerran

Vielä pari muistiinpanoa jo täällä ja täällä käsitellystä tavasta rakentaa köysirata. Rakensin (tai rakennettiin Ellan kanssa) sama systeemi ja laskettiin erikokoisia lapsia parisenkymmentä kertaa.

Rakentelu meni rutiinilla tunnissa, niin että kaikkine säätöineen ja lähestymisköysien virittelyineen päästiin ottamaan asiakkaita tunti ja kaksikymmentä minuuttia aloittamisen jälkeen. Osasin tällä kertaa katsoa, että ylempi köysi (tässä tapauksessa valkoinen) jää ohjaajan puolelle ja alempi asiakkaan puolelle. Näin riippumissysteemi tarjoaa automaattisesti oikean puolen kiinnittymistä varten.

Laitettiin myös puuankkuri selvästi alemmas kuin aikuisille rakentaessa, että pienetkin pääsisivät irti.

Tuttu juttu

Kiristäminen tehtiin pelastussysteemillä, joka oli koko ajan valmiiksi kiinni siinä köydessä johon viimeksi jäi. Kuvassa siis vaaleassa. Tällä 5:1:llä ei pidä kiskoa olan takaa, muuten tulee turhankin pinkeä köysi.

Jarrulaitteena oli Rack

Köysien järjestys oli siis suunniteltu juttu, mutta moukan tuurilla keksin toisenkin niksin. Olen yleensä niputtanut köydet sulkurenkaalla lähelle toisiaan, ihan vain siisteyden vuoksi (ja ehkä helpottamaan lähellä ankkuria köysissä toimimista). Tässäkin käyttämäni rissasysteemi ei kuitenkaan mahdu kovin lähekkäin oleviin köysiin suorana, vaan menee läjään, yleensä niin että ovaalisulkurengas menee poikittain. Jos niputtaakin köydet lähekkäin rissasysteemillä, siis niin että köydet vetävät rissasysteemiä suoraksi, kaikki pysyy kiltisti järjestyksessä.

Samaan hintaan tuli sekin, ettei rissa pyrkinyt karkaamaan niin herkästi, koska tandem-pyörässä olevat delta-maillonit jarruttivat sopivasti. Jarru tietenkin poistuu heti kun systeemin varaan laskee painoa.

Ei hullumpi niksi. Näkymä asiakkaan puolelta.

Delta-maillonitkin olivat ensimmäistä kertaa käytössä. Niitä mahtuu kaksi tosi mukavasti tandem-pyörän ala-aukkoon, ja ne ovat profiililtaan pieniä ja muodoltaan optimaalisia antamaan paitsi hyvän kontaktin, myös tilaa köydelle.

Rack oli loistava laite jarruttamiseen. Parinkymmenen jopa melko kovavauhtisen laskun aikana ei tarvinnut kuin pari kertaa irrottaa jarruköysi ja poistaa pari kierrosta. Nekin voisi todennäköisesti välttää pitämällä huolen, ettei köysi kurvaa yhtään "kolmiulotteisesti" vehkeen sivulle. Huomasin pari kertaa että näin kävi, jolloin köysi siis juoksi hieman grigrin tapaisella mutkalla.

Seuraavan kerran voisi ottaa jonkin hyvän alustan jarruköydelle. Köyden purkautuminen läjästä Rackin läpi sujui ongelmitta, koska kähertymistä ei juurikaan tapahtunut. Siispä mennessään köysi oikein piehtaroi pölyisessä maassa viskoen hiekkaa kengätkin puolilleen. Rack kului varmaan viisinkertaisella vauhdilla hiekkaamattomaan köyteen verrattuna.

PAS-lehmis on hyvä ripustin. Paitsi että siitä saa helposti lennossa eri mittaisia versioita, sillä saa luontevasti tuplasysteemin. Käskin asiakkaiden klipata lehmiksensä kuvassa takana näkyviin lenkkeihin. Kun kaikki on samaa materiaalia, on helppoa neuvoa vain pitämään kiinni "oranssista jutusta".

Yksi parannustarve jäi plakkariin: kun vihreää köyttä on ulkona kolmisenkymmentä metriä ja se alkaa kiristyä, solmu kiristyy punaista köyttä vasten paljon aiemmin kuin rissa pysähtyy. Niinpä solmun kohdalle alkoi kehittyä ytimen paljastava sulanut kohta. Tähän siis suoja jatkossa.

Puun puolella toki kaikki oli siistiä ja huoliteltua, kuinkas muuten.

Niin ja kivaa tuntui olevan!

Toimii!

Rigger's Winch 500

Kirjoittelenpa että voin myöhemmin naureskella itselleni / katua syvästi hölmöyttäni. Sain nimittäin muutaman mutkan kautta mahdollisuuden lunastaa omistukseeni Harken Rigger's Winch 500. Hinta oli hyvä, mutta ei se silti halpa ollut. Matkan varrella harkitsin vakavasti rakentavani moisen vehkeen itse. 40.2-vinssi, joka on Rigger's Winchinkin sydän, maksaa noin 800€. Kampi (joka todellakin on hankittava erikseen) maksaa alkaen 100€. Kun Rigger's Winchin ohjehinta on 1700€, kuulostaa siltä että ainoa puuttuva osa, se teräslevy johon vinssi on ruuvattu kiinni, kannattaa valmistaa itse jos kustannus on selvästi alle 800€. Ja sitä se helposti on, jos tietää mistä kysyä. Toinen puuttuva osa on saparo tai muu näppärä tapa ohjata köysi vinssille, mutta kun satun tuntemaan käsistään taitavia ja sopivien laitteiden liepeillä toimivia ihmisiä, sain 355-teräksestä leikatulle, rei'itetylle ja maalatulle levylle sekä saparolle yhteishinnan arvioksi alle 200€.

En silti kadu aidosta ja uudesta saamaani tarjoukseen tarttumista, koska kyllä alkuperäinen, CE-hyväksytty vehje sentään on kiva - eikä hinta tosiaan ollut lähelläkään tuota tonniseitsemääsataa, sentään. Hybriksen vallassa kuvittelin aikani, että olisin pystynyt itse suunnittelemaan paremman levyn. Kokemuksesta on se hyöty, että kun on tarpeeksi monta kymmentä kertaa tuonkin virheen tehnyt, niin on koko ajan todennäköisempää että tajuaa erheensä ennen kuin on myöhäistä.

Sellainen huomio vielä, että CE-merkintä on standardin EN 13157 alla, joten vehje ei siis ollenkaan ole kiipeilyväline. Sillä voi kyllä nostaa itseään tai kaveria ylöspäin, aivan kuten voi Nokian saappaallakin, jos nimittäin pitää sellaisia jaloissaan joilla kiipeää. Varmistaminen on tehtävä erikseen siihen tarkotetuilla välineillä. Yhden köyden tapauksessa se onnistuu vaikka Asapilla.

Mutta mitäpä tällä lelulla tehtäisiin? No, heti kun ehdin, kipaisin eräälle vanhalle tutulle haavalle, jonka 25 senttiä paksun alaoksan korkeudeksi hiljattain mittasin 14 m. Olin myös juuri pultannut puun alla lojuneen kiven, jonka oletin äitini painoiseksi. Kun nyt tuli puheeksi niin selitetään: Yksi kesän projekteista on nostaa äiti 14 metrin korkeuteen riippumattoilemaan. Siihen palaamme. Ensiksi ajattelin punnita tämän kiven (äitini painosta ei tosin ole hajua).

Vinssi

Kivi

Kalliita leluja

Jotain silmää alkaa jo olla kivien koon suhteen. Kun muistaa että vinssi painaa seitsemän kiloa ja köysi kilkkeineen reilun kilon, 0,88 kN:sta jää sen verran että kiven massa on himpun alle 70 kg. Ei uskoisi, koska tuollaista pyöreää kiveä on hyvin helppo vieritellä painosta huolimatta.

Vinssihän toimi mainiosti! Ihmisen kokoinen taakka nousee vaivatta pienemmällä vaihteella ja hieman hikoilemalla suuremmalla, vaikka köysissä roikkuessa ei todellakaan ole helppoa veivata. Osa hankaluudesta liittyy siihen, että yhdestä pisteestä ripustettua vinssiä on tuettava toisella kädellä, osa siitä ettei saa jaloilla maasta tukea. Täytyypä ryhtyä kokeilemaan, miten kehikon saa vyötettyä kiinni vaikka puuhun.

Kuvissa systeemistä puuttuu kokonaan se mainittu kiipeilystandardin mukainen varmistus. Simppeli vaihtoehto on ripustaa Asap + Absorbica -yhdistelmä samaan ankkuriin kuin vinssi, jolloin Asap tulee kuin nakutettu vinssin saparon alapuolelle.

Virkistävä köysirata

Käytiin työporukalla kokeilemassa suunnittelemiani mallikelpoisia puu- ja pulttiankkureita köysiradalle. Rakensin radan puolikkaan ja tiimi tuplakappaleen. Eipä rakentaminen tältä nelihenkiseltä, viisi korkeakoulututkintoa suorittaneelta porukalta ollut kummallinenkaan temppu.

Ope esittelee puuankkuria

Huomioita: kuvan backup jäi liian alas, kuten arvata saattaa. Kun rata oli kiristetty toisesta päästä, sain juuri ja juuri nostettua vihreän slingin (ja oppilaiden kuuliaisesti vastaavalla tavalla laittaman tuplakappaleen) lähemmäs puunsuojaa niin että prusikin ja backupin väli löystyi hieman. Ennenkin on käynyt niin, että ensimmäisenä rakennettava miehittämätön pää rataa jää hieman oman onnensa nojaan, niin että joku sulkurengas saattaa pyörähtää poikittain, slingi valua pois paikoiltaan tai oksa mennä köyden väärältä puolelta. Olisi parasta käydä katsomassa kun kiristäminen on aluillaan, ja vähintään ennen kuin toisesta päästä mennään radan varaan.

Toinen pää

Selitin reikien sijaintiin liittyvät reunaehdot, ja porukka löysi hyvän ratkaisun äkkiä. Tekisi mieli väittää, että suojamaton sijainti ja koko oli tarkkaan mietitty, mutta moukan tuurilla sekä slingit että backup-laitteet saivat juuri sopivan suojan.

Toimii!

Jarrutin laskijoita kasilla. ATC olisi ollut aivan liian tahmea. Kokeilin pelkällä rukkasella, mutta se kuumeni vähän liikaa. Rack voisi olla hyvä ratkaisu, koska se ei käherrä köyttä yhtä pahasti kuin kasi. Yhden kerran kiristeltiin köysiä kesken leikin vaihtamalla backupin tilalle 3:1, ja sehän toimi apukäsien kanssa ihan hyvin.

Urhea kollegani suostui jopa pelastettavaksi. Tilanne tuli äkkiä (sic), joten jouduin miettimään ja haeskelemaan tarvikkeita laukusta hetken aikaa. Olin karkeasti suunnitellut ripustaa pelastettavan toisen radan köyden varaan nousukahvalla ja prusikilla, mutta en ollut miettinyt, että niiden on oltava sellaisessa osassa köyttä, joka ei missään vaiheessa hankaudu kalliota vasten. Onneksi hoksasin tämän ajoissa ja onneksi tässä tapauksessa oli helppo ulottaa tarrainkaksikko sen verran kauas, ettei ongelmia tullut. Korostetaan nyt tässä vielä, siltä varalta että joku muukin lukee tämän, että pelastustilanne oli täysin simuloitu.

Kuvakaappaus videolta: nousukahva ja prusik näkyvät joten kuten

Nostin kuorman pois prusikeilta helposti 5:1-systeemillä. Systeemi kannattaa pitää saatavilla sen jälkeenkin. Nimittäin jos ei irrota prusikeja vaan vain maindaa niitä, mikä on perusteltua turvallisuuden kannalta, ennemmin tai myöhemmin on huolimaton ja laskee kuorman takaisin prusikien varaan. Köysiä kannattaa malttaa löysentää vuorotellen kohtuullisissa paloissa, jolloin kuorma jakaantuu tasaisesti köysille. Tämä on paitsi turvallisuus-, myös mukavuusasia. Pelastamiseen meni kaikkineen vajaa kymmenen minuuttia, josta puolet oli kamojen haeskelua laukusta. Seuraavan kerran otan suunnitelman mukaiset tarpeet valmiiksi esille.

Kuvakaappaus videolta: prusikit pysyivät kiinni

Mallikelpoiset köysirata-ankkurit

En ole oikea asiantuntija siinä mistä kirjoittelen, joten hyvä satunnainen vierailija, älä ihmeessä tee mitään tässä esiteltyä ymmärtämättä mitä olet tekemässä. Tämä ei ole ohje kenellekään vaan oma pöytälaatikkoni, jota sitten isompana (esimerkiksi syksyllä) selailen ja ihmettelen aiempaa tyhmyyttäni.

Sen verran kuitenkin luotan kokemukseeni, että järjestän työporukalle pienen puuhaillan. Tarkoitus on rakentaa köysirata ja sitten kokeilla jos uskallettaisiin mennä sen varaan. Köysirata on tällaiseen tyky-puuhailuun siitä hyvä, että siinä on (ainakin omilla kriteereilläni) kaksi rinnakkaista ja identtistä systeemiä, joten voin rakentaa itse toisen ja sitten valvoa kun puuhaporukka rakentaa toisen.

Köysirata ankkuroidaan toisesta päästä kallioon ja toisesta puuhun. Rata laskee kalliolta maan tasalle, mutta mitään zipline-hurjastelua ei ole tarkoitus harrastaa, vaan lasken tyypit kolmannella köydellä rataa pitkin kalliolta alas niin että ehtii katsella maisemiakin.

Olen ankkuroinut köysiradan monia kertoja puuhun ja pari kertaa itseporattuihin pultteihinkin, mutta mitään vakiotapaa ei ole päässyt muodostumaan. Itsekseen tai osaavien kavereiden kanssa puuhatessahan on ihan ok, että rakentelu on vähän sellaista "kappas, tuli tällainen" ja "oho, ei ole enää slingejä - no laitetaan tuohon tämän köyden toinen pää" -tyyppistä luovaa kaaosta. Silloin lopputuloskaan ei välttämättä ole selkein mahdollinen, vaikka tietenkin jokaisen siitä vastuussa olevan on ymmärrettävä systeemi kauttaaltaan.

Nyt siis tarvittaisiin mahdollisimman selkeä ankkuri, jonka pystyy kamoillani rakentamaan kahdesti samannäköiseksi. Mieluummin slingin väriä ja sulkurenkaan mallia myöten. Ja vieläpä niin että kaksi puuhun ja kaksi pultteihin. Tällaisiin päädyin.

Puuankkuri

Puuankkuri on wrap 5 pick 3 -tyyppinen, köydestä tehty perusankkuri. Köyden päät varmistetaan leivonpäällä oleviin nauhalenkkeihin. 5/3-ankkurin materiaali olisi varmaan nauhaa, jos sattuisi olemaan sopivaa. Koska sopivia köydenpätkiä lojuu nurkissa, en suotta osta lisää tekstiilimateriaalia vanhenemaan.

2x puuankkuri

5/3-ankkurin köysi solmitaan kahdeksikkokytkyllä. Solmuhan kannattaa sijoittaa toiselle puolelle puuta kuin mihin köysirata tulee, koska sillä tavalla se saadaan mahdollisimman kauas lähimmästä pisteestä josta köyttä kuormitetaan. Tarkoitushan on, että kitka imee suurimman osan voimista.

Kierrokset järjestyksessä ja solmut puun takana

Paitsi nyt kun yritetään olla mallikelpoisia, yleensäkin kannattaa yrittää pitää asiat järjestyksessä. 5/3- tai tensionless-ankkuria tehdessä se lisävaiva todella palkitaan, jonka saa nähdä köysikierrosten pitämiseksi järjestyksessä. Yksin ollessa kannattaa näpertää jokin prusik pitämään köyttä oikealla paikalla, ettei tarvitse liikaa raajoja härvelin kannattamiseen ennen kun päästään solmimaan. Etenkin jos puu on paksu, ja erityisesti jos itsekin roikkuu puussa ankkuria rakentaessaan niin ettei pääse kävelemään puun ympäri. Kun viisi köysikierrosta on järjestyksessä, on helppoa solmia ylin ja alin yhteen ja sitten pomia toiselta puolelta kolme keskimmäistä.

En vieläkään aina muista sitä mukavaa seikkaa, ettei 5/3-ankkuriin oikeastaan tarvitse jättää löysää ankkurikulman takia. On hyvin vaikeaa solmia kasikytky saati tuplakalastaja niin kireälle, ettei kuorma vetäisi köysikolmikkoon sopivaa kulmaa.

Riittävän terävä ankkurikulma

Pulttiankkuri

Kallion päässä käytetään neljää Coeur Pulse -pulttia, kahta per systeemi, tosin jakaen backup-pultit eri tavalla systeemien kesken kuin varsinaiset. Kuvien kuivaharjoittelusysteemissä innostuin vähän liikaa minimoimaan systeemien välimatkaa, joten pultit tulivat turhan lähelle toisiaan. Mitä vähemmän päällekkäin systeemit asettelee, sen kauemmas toisistaan jäävät köydetkin. Olen yleensä käyttänyt päällekkäistä pyöräsysteemiä radalla liikkumiseen, mutta mikseipä voisi hyvksyä että köydet ovat enemmän tai vähemmän rinnakkain ja laittaa myös kaksi rinnakkaista pyörää, joista roikkua.

Pulttipää ilman backupeja

Systeemit voisi tietenkin laittaa myös radan suunnassa eri kohdille, ja niin olen tehnytkin aiemmin, ja niin tulen jatkossakin tekemään. Se tosin on kompromissi backup-ankkuroinnin kannalta - palaan siihen kohta.

Mustat nauhalenkit (jotka muuten ovat mainiota kamaa, koaksiaaliset tubulaariset Rock Empiren työkalut, joita saa Mountain Shopista. 35 kN lämmittää mieltä. 150 cm lenkit muodostavat siis sliding x:t. Tämänhetkinen käsitykseni on, ettei ole mitään syytä ainakaan solmimalla rajoittaa pitenemistä, ja solmuttomatkin kikat lisäävät kompleksisuutta aivan turhaan. Tässä lisää aiheesta. Sulkurenkaita ei ole syytä laittaa yhtä enempää, koska kiinnostavasti kaksi pehmeän materiaalin yhteenpuristamaa sulkurengasta on mahdollisesti yhtä heikompi. Oli miten oli, nauhalenkkikin on tuplaamaton, joten kaikki perustuu pitkälti backupiin ja koko systeemin tuplaamiseen.

Backupit paikallaan

Backupit tosiaan käyttävät eri pulttikaksikkoja mutta edelleen samalla sliding x -periaatteella. Delta-maillonit antavat kahden nauhalenkin asettua nätisti vierekkäin. Nauhalenkit ovat 60-senttiset, koska backupin ja prusikien välille on syytä jättää tilaa. Tästä seuraa se, ettei nyt liiankin lähekkäin olevia pultteja voi sijoittaa kovin kauas toisistaan kummassakaan suunnassa. Leveyssuunta huonontaa ankkurikulmaa ja radan pituussuunnassa siirtäminen saa tekee systeemeistä epäsymmetriset niin, että toisessa backup ja prusik ovat kohtuuttoman lähellä toiseen verrattuna.

Backup voisi olla kasisolmu, mutta nytpä mietin pelastusskenaarionkin etukäteen. En keksi muuta tilannetta kuin että radasta roikkuvalla jää tukka tai hupparin naru pyörän väliin niin, ettei pääse mihinkään suuntaan ilman tuskaa tai kuristumista tai molempia. Siinä tapauksessa olen varautunut laskemaan koko systeemin alas. Ensin kiinnitän jarruköyden, jolla ratailijaa lasketaan, toiseen radan köysistä vaikka nousukahvalla ja prusikilla. Sitten siirrän kuorman jo valmiiksi backupina olevien laskeutumislaitteiden varaan kiireestä riippuen joko katkaisemalla prusikit tai kiristämällä systeemiä köysi kerrallaan. Sitten lasken radan maahan, hyvin tietäen että köysi riittää.

Kiristystalja

Olisi houkutteleva ajatus käyttää kunkin köyden backupina olevia laskeutumislaitteita kiristystaljan PCD:nä. Kun kiristystaljassa on PCD, ei tarvitse "maindata" prusikeja saamalla kun pitää taljaa kireällä toisella kädellä. Jos on apulainen hoitelemassa prusikeja, kannattaa luultavasti vaihtaa laskeutumislaitteen tilalle hetkeksi liukkaampi pyörä, jolloin z-rig riittää. Jos prusikien lähellä on hyvä paikka vetää, onnistunee niiden hoiteleminen yksinkin.

Alemman köyden backupin tilalle on vaihdettu hyvä köysipyörä taljaamista varten.

Jos jättää PCD:n, tarvitsee varmasti vahvemman taljan kuin z-rig. Jos käytössä on hyviä pyöriä, kannattanee pitää homma yksinkertaisena ja lisätä kerroin 5:1:een. Käytti sitten kumpaa vain kiristämiseen, pelastaminen eli kuorman siirtäminen prusikeilta laskeutumislaitteille vaatii vahvempaa taljaa.

Transitiotalja pelastustilanteeseen

Pelastustilanteessa laskeutumislaitteen on joka tapauksessa oltava kiinni, joten se on huolittava taljasysteemin osaksi ja samalla PCD:ksi, ellei nyt ulkoista taljaa käy rakentamaan. Systeemistä saa sujuvasti yksinkertaisen 5:1:n lisäämällä yhden yksinkertaisen ja yhden tuplapyörän.

Pelastustalja

Simppelin pyörän kiinnitys

Oikein pedantti operaattori jättäisi nämä kamppeet jo valmiiksi kiinni systeemiin. Niillä on näppärää myös lisätä kireyttä kun köydet antavat periksi. Kokeilin kuivaharjoittelusysteemillä ja pystyin helposti vetämään reilut 2,5 kN kuvan systeemillä pelkästään hanskoilla köyteen tarraamalla. Sen pitäisi riittää köyden venyttämiseen sen verran, että prusikin saa löysättyä - tai hätätilassa katkaistua niin, ettei taakka rojahda juurikaan alaspäin.

Tahmeat taljat

Viime vuonna päättelin melko teoreettiselta pohjalta, ettei pelkällä köydellä ja sulkurenkailla saa rakennettua efektiivisesti yli 4:1-taljaa - eli että riippumatta siitä kuinka paljon köyttä taljasta on vedettävä ulos, voimaa sieltä ei saa yli nelinkertaisena ulos.

Teki mieli kokeilla. Ei tästä niin montaa vuotta ole kun itsekin luulin, että kierrättämällä köyttä sulkurenkaiden välillä ja lisäämällä sinnikkäästi kierroksia pääsisi vaikka millaisiin voimiin. Saattaisihan sitä erehtyä toiseenkin suuntaan.

Taas kerran pahoittelut surkeista kuvista. Etupäässä itselleni, jolle pääasiassa kirjoittelen, mutta kyllä satunnainen ulkopuolinenkin varmaan arvostaisi kuvia joista saa selvää. Ulos lähtiessäni jopa mietin, ottaisinko järkkärin mukaan, mutta en sitten jaksanut. Kiitti vaan.

Testiasetelma oli vanhan sinkkuköyden kiristäminen kahden n. viiden metrin päässä toisistaan olevan puun välille. Toisessa päässä oli ankkuri taljaa varten ja toisessa voimamittari. Köyttä oli melko tarkalleen 20 metriä sen päälle, mitä ankkureiden rakentamiseen kului. Dynaamisella köydellä tämä todella merkitsee, sillä kuminauhamainen köysi vaatii pitkän taljan, ettei talja lopu kesken löysiä pois vedellessä. En käyttänyt mitään pidätintä, siispä yksikään taljoista ei sallinut resetointia, vaan yhdellä vedolla oli saatava taljasta irti se mitä aikoi saada.

Perustelen dynaamisen köyden sillä, että tällaisia taljakokeiluja harrastellaan todennäköisemmin silloin kun mukana on vain kiipeilyn perustarvikkeita. Sulkurenkaat olivat kevyitä HMS/päärynämallisia BD Vaporlockeja ja prusikit 6mm narua. Köysi oli Cousin Basaltic 9.4. Koska ei ollut niinkään tarkoitus tehdä tiedettä kuin vain kokeilla, miten köyden saa kiereälle ja miten ei, vedin ihan vain käsin, en täysin voimin mutta sillä tavalla napakasti. Mittasin välillä "referensiksi" vetoni lujuuden ja sain arvoja tasaisesti 0,7 kN kahta puolta.

Testiasetelma ja 3:1

Simppeli 5:1 jaetuilla sulkurenkailla ja simppeli 7:1 niin että kullakin köysikierroksella on oma sulkurenkaansa

Z-rig antoi 1,18 kN. Kun pyöräytin sen vanhan kunnon lisäkierroksen samoihin sulkurenkaisiin (kuva yllä vasemmalla), sain 1,12 kN. Eli 5/3 enemmän köyttä vedettävänä ja vain vähän pienempi voima. Syynä on selvästi yhden sulkurenkaan kautta hankaavat kaksi köysikertaa. Lisäämällä omat sulkurenkaat jokaiselle köysikerralle sain 5:1-systeemistä 1,28 kN ja 7:1-systeemistä (kuva yllä oikealla) 1,26 kN. Eli käyttämällä kahta sulkurengasta 3:1 antoi absoluuttisesti maksimivoiman, lisäämällä sulkurenkaita kannattaa mennä 5:1:een asti, sen jälkeen alkaa alamäki.

Seuraava kuvapari on epäselvä, mutta alla on vastaavat taljat kaavamaisemmin esitettyinä. Kyseessä ovat siis 2:1:llä kiskottava z-rig ja 5:1 crevasse.

2:1 on z-rig ja 5:1 crevasse

Sama selkokielellä

6:1 antoi 1,68 kN ja 5:1 1,62 kN. Jälkimmäisessä muuten ei ole syytä olla kahta prusikia, se vain oli tässä tapauksessa yksinkertaisempi tapa kuin solmu köydessä. Tavallisesti näiden systeemien V:n muotoinen osa olisi slingi tai vastaava pätkä materiaalia, nyt käytin sama köyden eri pätkiä, mikä ei suinkaan selkeytä asiaa.

Sitten kohti isompia kertoimia. Z-rigin vetämä z-rig on varmaan tunnetuin kuutosen kertoimen ylittävä taljasysteemi, luonnollisesti sen kerroin on 9:1. Alla kuva luonnossa 11:1-evoluutioversion vieressä, sitten 11:1 hieman kaavamaisemmin. Ideana on siis kiinnittää "isompaa" z-rigiä vetävä pienempi ankkurin sijasta erääseen taljan liikkuvaan osaan. Alemmassa kuvassa ankkuri on oikealla ja vedettävä köysi vasemmalla.

9:1 ja 11:1

11:1

9:1 antoi 1,96 kN ja 11:1 2,28 kN. Tästä en juuri osaa parantaa, jos pidätinlaitteet (eli resetointi) ja liukkaammat materiaalit ja laitteet on kielletty. Vaikka tiesin lopputuloksen, kokeilin huvikseni sovittaa kolmatta z-rigiä vetämään 9:1:tä. Lopputulos on kyllä 27:1, siis ulos vedettävän köyden määrän suhteen, mutta 27-kertaisella pikakelauksella resetointitarve tulee todella äkkiä. Ehkä pidätinkieltoni oli hieman älytön, mutta toisaalta prusikista ja sulkurenkaasta rakennettu pidätin vaatii vahvanäppisen kaverin resetointiavuksi. Kuvioon tulisivat väkisinkin mukaan fiksummat pidätinlaitteet kuten traxionit.

Jospa lipsutaan mieluummin siihen suuntaan, että sallitaan muita materiaaleja kuin kiipeilyköysi. 120 cm slingi on hyvin tavallinen kiipeilykama, ja luistaa sulkurenkaassa huomattavasti köyttä paremmin. Syy piillee materiaalin sisäisessä kitkassa: litteä slingi ei joudu muokkautumaan niin paljon kurvatessaan sulkurenkaan ympäri, koska sen littanaan muotoon nähden kaartosäde on suhteellisen suuri. Köysi taas on halkaisijaltaan samaa luokkaa kuin sulkurenkaan profiili.

Kun korvasin 5:1 crevassen V:n muotoisen osan 120 cm dyneemaslingillä, sain 1,64 kN - hieman yllättävää, ettei tulos juuri parantunut köyteen verrattuna. Kun lisäsin kriittisimpään kohtaan (lähimmäs kättä) pienen mutta kuulalaakeroidun Petzl Partner -pyörän, pääsin 2,1 kN:iin. Ehdottomasti päivän tehokkain tulos; jos oletetaan sisään menneeksi voimaksi 0,7 kN, saadaan efektiiviseksi voimakertoimeksi tasan 3:1. Ideaali on siis 5:1 eli hyötysuhde 60%.

Jos olisin lisännyt Partnerin myös z-rigiin, se olisi taatusti voittanut tämän hyötysuhdekisan. Jo pelkillä sulkurenkailla saatu arvo tarkoittaa efektiivistä voimakerrointa 1,7:1 ja hyötysuhdetta 56%.

5:1 crevasse liukkaammin: slingillä ja slingillä + pyörällä

Aina pitää kuitenkin hakea absoluuttinen maksimiarvo. Sehän saadaan tietenkin lisäämällä Partner 11:1-systeemiin:

11:1 yhdellä köysipyörällä

Maksimivoimaksi tänään jäi 2,68 kN. Sillä viimeistelemällä sai ysisolmun aika tiukalle. Silti voi miettiä, haluaako systeemistä kiskoa köyttä ulos 2,2-kertaisen määrän saadakseen 1,3-kertaisen voiman. Efektiivinen voimakerroin tällä parannetulla 11:1:llä oli 3.8:1 ja hyötysuhde siis 35%.

On se solmussa.

Yhteenvevo tuloksista suuruusjärjestyksessä absoluuttisen voiman mukaan (suluissa hyötysuhde ja efektiivinen voimakerroin):

• Yksink. 5:1 kahdella sulkurenkaalla 1,12 kN (32%, 1,6:1)
• Z-rig 1,18 kN (56%, 1,7:1)
• Yksink. 7:1 kuudella sulkurenkaalla 1,26 kN (26%, 1,8:1)
• Yksink. 5:1 neljällä sulkurenkaalla 1,28 kN (37%, 1,9:1)
• 5:1 crevasse 1,62 kN (46%, 2,3:1)
• 5:1 crevasse slingillä 1,64 kN (48%, 2,4:1)
• Z-rig + 2:1 1,68 kN (40%, 2,4:1)
• 9:1 1,96 kN (31%, 2,8:1)
• 5:1 crevasse slingillä ja pyörällä 2,1 kN (60%, 3:1)
• 11:1 2,28 kN (30%, 3,3:1)
• 11:1 pyörällä 2,68 kN (35%, 3,8:1)

Lopetetaanpa kuvaajaan, johon tuolla ylempänä viittaamassani jutussa myöskin lopetin, ja todetaan uudestaan, ettei ilman liukkaita laitteita taida saada aikaan efektiivisesti 4:1:tä kummempaa taljaa.

Vanha kuva mutta toimii edelleen

Kannattaako vaihtaa? Osa 2, 115 kg

Eilisestä 60 kilon skaalamallin kanssa onnistumisesta innostuneena ryntäsin kalliolle kokeilemaan totisempaa tilannetta: ankkurissa roikkuen painia 115 kilon kiven kanssa. Pieni satelu ei haitannut kun touhusin kiveä ATC.n varaan että saisin kellon käyntiin.

Lähtötilanne: pelastettava ATC:n varassa, ATC masterpointissa, lehmis hyllyllä

Hmm. Mikä on eri tavalla kuin eilen?

Niinhän siinä kävi, että tohelsin ATC:n eri päin kuin miten se ilmeisesti yleensä menee: niin että köysi menee sisään ja tulee ulos ATC:ta kannattelevan sulkkarin portin puolelta. Ja siitähän koitui heti hankaluuksia:

No höh

Eipä ATC suostu kallistumaan, jos slingi, jonka varassa taakka alkaa olla, on kallistumisen tiellä. No, sain kuin sainkin ATC:n pois välistä, vaikka köysi meni "ristiin" niin kuin se guide-moodisen ATC:n kanssa osaa, eikä sulkkarin muljuttaminenkaan auttanut. Jos en olisi saanut, oikea johtopäätös ei olisi ollut päättää laittaa ATC aina "oikein päin" tätä yksittäistä pelastustemppua varten, vaan keksiä parempi tapa ripustaa slingi.

Traxion paikallaan, aikaa kulunut 10 minuuttia. Maltoin jopa miettiä hieman rope managementia, vau.

Suhteellisen kevyesti onnistui taljaaminen tällaisella jalkalenkillä

Taljaaminen sujui vallan hyvin. Noin kuudessa minuutissa kivi nousi 2,3 metriä, vaikken huhkinut hiki kypärässä. Laskumoodiin siirtäminen meni sujuvammin kuin alku; neljässä minuutissa kivi oli takaisin ATC:n varassa. En solminut ATC:ta, vaan löysäsin prusikin yhdellä kädellä kun pidin toisella jarruköyttä. Tässä kohtaa tuli hyvä muistutus siitä, miten erilaista tosiaan on seisoa sisällä A-tikkailla kuin roikkua ulkona lehmänhännällä ständistä: prusik olikin yllättävän alhaalla siinä vaiheessa kun paino oli kokonaan ATC:n varassa - luultavasti melkein koko 120 cm slingi ehti lipsahtaa HMS:n läpi. Täytyi joko jättää prusik köyteen tai koukkia se jaloilla ylemmäs, eikä puhettakaan että olisin alentunut ensimmäiseen vaihtoehtoon. Summa summarum: solmiminen voi olla ihan hyvä ajatus.

Vielä yksi pieni käpy

Koko harjoitukseen meni puoli tuntia siitä lähtien kun kivi oli asemissa, mukaan lukien välillä kuvaamaan laskeutuminen ja muutenkin kuvien päntiönään räpsiminen. Olen tyytyväinen! Ehkä tässä ei ole syntymässä mitään vakiotapaa toimia, jota sitten siinä dystooppisessa tositilanteessa muka osaisi seurata, mutta yksittäisiä niksejä ja pieniä proseduurinpätkiä saattaa hyvinkin jäädä johonkin luisen pollan huokoseen jemmaan.

Kannattaako vaihtaa? Osa I, pienoismallikoe

Tutkiskelin viime syksynä väkivaltaista 7:1-taljaa, jolla jaksaa kiskoa painavampaakin ihmistä ilman että vaihtaa pidättäväksi laitteeksi mitään liukkaampaa kuin guide-moodiin asennettu ATC. Joka ei tosiaan ole mikään taloudellisuuden riemuvoitto; olen mitannut sen hyötysuhteeksi noin 25%.

Tutkiskelun päätteeksi yritin kömpelösti perustella sitä, etten vaihtanut kuormaa Microtraxionin varaan, jolloin 3:1-talja olisi todennäköisesti riittänyt. Pelastussetissäni kuitenkin on ja käyttämässäni 7:1-härvelissäkin oli Microtraxion, joskaan ei sellaisessa asemassa jossa se korjaisi mainitun 25%:n aiheuttamia ongelmia.

On totta, ettei Microtraxion anna samanlaista mielenrauhaa kuin ATC, jos toisen näistä varassa pitää henkiriepuaan roikottaa. Lisäksi millä tahansa hampaallisella laitteella laskeminen on korkeintaan alaspäin kiipeämisen kaltaista epälaskemista, väärään suuntaan taljaamista, johon kuluu käytännöllisesti katsoen yhtä paljon lihastyötä kuin ylöspäin taljaamiseen.

ATC guide-moodissa saattaa kuitenkin antaa hieman valheellisen turvallisuuden tunteen, nimittäin se osaa myös jymähtää tosi pahasti jumiin (etenkin jos jarruköysi ei pysy kuormitetun köyden alla vaan menee "ristiin"). Ja raskaalla kuormalla se on tietyllä tapaa jumissa joka tapauksessa, koska laskemisen edellyttämä laitteen vipuamalla kallistaminen vaatii niin paljon voimaa, ettei kontrollista oikein voi puhua. Hallittu laskeminen oikeastaan vaatisi Grigrin tai vastaavan, tai sitten ATC:n normaalimoodiin vaihtamisen. Kun kerran vaihtamaan käydään, miksei sitten taljaamisen ajaksi vaihtaisi tuossa välissä tilalle traxionin?

Jostain syystä syksyllä kuvittelin, että tämä vaihtaminen, transitio, vaatisi taakan laskemisen suoraan traxionin varaan, jolloin traxion olisi asennettava ATC:n alle. Railopelastusleikeistä oli kyllä tuttu sellainenkin ajatus, että ensimmäisenä laskee uhrin slingin päässä olevan pidättimen varaan alemmas, ja vasta sitten itsensä vapautettuaan asentaa traxionin otolliselle paikalle pidättimen löysälle puolelle. Kai sitten tunsin, että jokin nuhjuinen dyneemaslingi ja prusik olisivat jotenkin köykäinen kaksikko kantamaan hieman obeesin harjoitusuhrin - ja onhan totta, ettei pelkän prusikin varassa mielellään normaalioloissa roikkuisikaan.

Mutta vähän mielikuva- ja kuivaharjoiteltuani päädyin siihen, että homman pystyy hoitamaan myös niin, että tämä prusik vain kantaa taakkaa, mutta sen lisäksi varmistuksena on koko ajan joko ATC tai traxion. Tiedän: traxion on huono "varmistuslaite", jos köydessä on löysää. Tämä kannattaa ottaa huomioon.

Asiaan. Testasin konseptia pienellä mallikokeella. Sisälaboratoriossani (teinin huoneessa, jossa on riippukeinua varten ankkuri katossa) maksimitaakka on n. 60 kg, ja se saadaan niputtamalla kaikki kodin kahvakuulat nurinkurista ilmapallokimppua muistuttavaksi muodostelmaksi. Taakka siis on skaalattu puoleen, ja hankaluus myös, koska valjaissa roikkumisen sijaan seisoskelin mukavasti A-tikkailla.

1. Taakan siirtäminen prusikin varaan

Alussa taakka siis roikkuu guide-moodissa olevan ATC:n varassa (1-1). Tässä tapauksessa varmistuslaite on DMM Pivot, mutta kutsutaan sitä nyt yleisen tavan mukaan ATC:ksi. Laitetaan ATC:n viereen samaan sulkurenkaaseen, selän puolelle, ohut nauhalenkki leivonpäällä. Kiinnitetään siihen jonkinlaisella kiinni solmitulla HMS:llä (tässä tapauksessa mariner's hitch, en tiedä mikä tämä sorkka on suomeksi) sulkurengas ja prusik (1-4). Varmistetaan mariner's tms. sulkurenkaalla. Siirretään paino prusikin varaan - se onnistuu helposti kääntelemällä ATC:n sulkurengasta ylös ja alas, jolloin ATC vuotaa (todennäköisesti se vuotaa koko ajan).

2. Microtraxioniin vaihtaminen

Kun prusikin yläpuolelle on saatu löysää, lisätään väliin Microtraxion. Hampaallisen laitteen varaan putoamisen välttämiseksi laitetaan traxion taakan ja ATC:n väliin, jolloin saadaan heti kuvan 2-2 vaiheessa köysi melko kireälle traxionin ja taakan välillä. Sen jälkeen ATC voidaan poistaa.

3. Taljaaminen

Z-rigin rakentaminen on triviaali temppu. Kannattaa kuitenkin katsoa, etteivät pehmeät materiaalit hankaudu toisiaan vasten missään kohdassa. Z-rigin alempana kääntöpyöränä on tässä käytetty mariner'sin varmistussulkurengasta ja suunnan vaihtamiseen on säästetty oikea köysipyörä. Hyvä lähelle kättä, eikös niin.

Ainakin nämä laitteet saa asettumaan nätisti toistensa lomaan taljaamisen aikana niin, ettei mikään pahemmin hankaa. Selväähän on, että samaan ahtaaseen master pointiin laitetut sulkurenkaat kilpailevat paikasta pohjimmaisena kun niitä kuormitetaan vuorotellen. Täytyy siis koko ajan olla tarkkana, ettei mitään jää väliin.

Varsinainen vetäminen sujuu parhaiten polkemalla niin, että köydestä tekee jalkalenkin puristamalla sen kädellä kaksin kerroin nippuun. Kannattaa resetoida prusikia suhteellisen useasti (kuvassa 3-3 on talja vedetty tosi lyhyeksi että kaikki mahtuisi samaan kuvaan), nimittäin ajatuksenahan on, että koko ajan myös slingillä varmistettu prusik toimii traxionille varmistuksena. Olisi kiva, jos se tarpeen tullen pysäyttäisi taakan ennen kuin se on ehtinyt kunnolla lähteä putoamaankaan.

4. Laskumoodiin vaihtaminen 1

Kun tulee tarve laskea taakkaa alaspäin, kannattanee vaihtaa lyhyempääkin matkaa varten takaisin ATC:n varaan. Ensimmäiseksi resetoidaan prusik niin alas kuin menee, sitten lasketaan taakka prusikin varaan: taljaa vetämällä avataan traxionin salpa (4-1) ja lasketaan varovasti köyttä traxionin läpi kunnes prusik pysäyttää. Minimimäärällä löysää laitetaan ATC väliin, mutta tällä kertaa normimoodissa (4-3). Solmitaan ATC kiinni niin että se on valmiiksi mahdollisimman tiukalla. Kuvassa 5-5 on käytetty traxionilta vapautunutta sulkurengasta, joka toimii suunnanvaihtajana ja lisäkitkana - kaivattua lisäergonomiaa, etenkin kun 60 kg vaihdetaan kenttätestissä 115 kg:aan. Ehkä voi kuitenkin olla viisasta pidättäytyä perinteisessä tavassa solmia ATC, jos ei tiedä mitä tekee - itse en ainakaan tiedä.

5. Laskumoodiin vaihtaminen 2

Lasketaan taakka ATC:n varaan avaamalla prusikia kannatellut HMS (5-1. 5-2). Vastustetaan kiusausta laittaa sormi nauhalenkin pään läpi ja muutenkin ollaan erityisen varovaisia. Uskon, että jossain tosi korkealla ja oikea ihminen köyden päässä roikkuessa viimeistään tässä kohtaa pelottaisi. Kun taakka on ATC:n varassa, avataan solmu ja lasketaan (5-3, 5-4). Tämän kohdan voisi ehkä tehdä myös niin, ettei ollenkaan solmi ATC:ta kiinni vaan kuvan 4-4 tilanteessa koko ajan varmistaen löysää HMS:n toisella kädellä.

Jännää päästä kokeilemaan luonnollisessa koossa! Alla on vielä kuva tarvikkeista. Vasemmalla erillään on lähtötilanteessa käytössä olleet varmistuskilkkeet, niitähän ei ehkä tarvitse laskea.

Kamppeet