Jigger kentällä, osa 2

Viimeksi tuli kokeiltua inchworm-tyyppistä jiggeriä (joka on esimerkiksi Dave Merchantin Life on a Line -teoksen mukaan ainut jigger joita on). Kutsui muita tyyppejä sitten jiggeriksi tai ei, ulkoisia taljoja voi käyttää monella tavalla. Tavallaan inchworm ei poikkea "tavallisesta" resetoitavasta taljasta sikäli, että molemmissa jonkinlainen köysi virtaa taljan läpi niin, että kuorma on vuoroin kahdella tarraimella, joiden välillä itse talja on. Inchwormissa kuorma vain on kiinnitetty toiseen tarraimeen siinä missä "tavallisessa" taljassa köyteen.

Ajattelin lähteä liikkeelle sellaisella skenaariolla, että Aleksis, 115 kg, roikkuisi avuttomana köyden päähän solmittuna. Tehtävänä olisi saada Aleksis ensin siirrettyä taljan varaan ja sitten hinattua ylöspäin, mutta niin että taljaaminen tapahtuu uhrin luona eikä ankkurilla köyden yläpäässä.

Ammattipelastajat luultavasti visusti karttavat tällaista, mutta he toimivatkin isoissa tiimeissä, jokainen turha reunanylitys on työ- ja yleinen turvallisuusriski ja heillä on varta vasten tarvikkeet ylös rakennettavien taljojen ja muiden väkkäröiden varalle. Nyt on kysymys pienistä suurista tempuista, joilla voitaisiin esimerkiksi auttaa lopen uupunut tai käpälänsä murtanut kakkonen muutaman metrin matka hyllylle. Kun liitetään tähän ajatus, että kävisi esimerkiksi rakentamassa väliankkurin johonkin hyllyn yläpuolelle ja käyttäsi vastaavaa temppua siirtämään kakkosen paino vaikkapa prusikilla ankkuriin, päästäisiin liiasta joustosta ja köyden hankautumisesta, jota ankkurin luona taljatessa ei voi välttää.

No niin. Ensin siis piti saada Aleksis köyden varaan. Hän on jopa laiskempi kiipeilijä kuin allekirjoittanut, joten tarvittiin taljaa jo ennen varsinaista taljaleikkiä. Täytyy myöntää että tuntuu hyvältä olla oppinut jotain tämänkin blogin kirjoittelemisen aikana. Joskus ennenkin olen yrittänyt saada Rigin tai I'D:n varaan kiven roikkumaan, eikä se koskaan ole ollut niin helppoa kuin nyt. Resepti: 1) unohda sisäiset taljat, 2) loppu.

Huomaa ekstraminimalismi: tarraimena on samalla narulla solmittu distel-sorkka. Tällä kahden sulkurenkaan ja narun yhdistelmällä kesti pari minuuttia saada Aleksis riittävästi irti maasta:

Sitten lisäsin Aleksikselle keltaisen "varmistuslenkin" ja kytkin sen jo valmiiksi Microtraxionilla köyteen kiinni. Sitten tulee nätti temppu, joka oli tavallaan ennestään tuttu, mutta silti ei jostain syystä kovin itsestään selvä. Siinä missä aiemmin käytin paalusolmua ja vielä aiemmin kuvittelin käyttäväni kasia taljan kahden "V":n yhdistävässä pisteessä, tajusin ettei siinä tarvitse solmua ensinkään.

Kyseessä on "fool's tackle", jonka nimi on hieman ironinen. Nimittäin jos sellaisen rakentaa riittävän kitkaisilla "köysipyörillä", se itse asiassa toimii oikein hyvin. Muita hölmöjä ei siis ehkä ollutkaan kuin tuon nimen keksijä. No, kyllä niitä löytyy tämän taljan avulla, tarvitsee vain jakaa kuva sellaisesta jossain netin "asiantuntijaryhmässä" - nojatuolitietäjät ilmaantuvat kertomaan ettei se toimi, hölmö. Oli miten oli, tässä se on ja toimii:

Microtraxionin ohjeessa ei erikseen varoiteta käyttämästä tekstiilistä materiaalia. Siellä kylläkin käsketään käyttämään sulkurengasta (tai "connector") ja varmistamaan että sulkurengas on sopiva, ei ole poikittain kuormitettu jne. Satunnainen lukija: tee omat päätelmäsi menetelmän turvallisuudesta. En yhtään tiedä, onko tämä fiksu temppu. Toinen vinkkeli:

Tämä talja on nojatuolien ulkopuolella Italiassa tunnettu mezzo poldona, joskin ylösalaisin kääntäminen saattaa olla harvinaisempi lisämauste. Joka tapauksessa kesti ehkä minuutin saada kivi microtraxionin varaan. Varusteina tosiaan prusik, kaksi sulkurengasta ja pätkä narua. Solmun avaaminen oli helppoa lukuun ottamatta tätä pientä ongelmaa, jota valjaiden kanssa ei tule:

Tällä kertaa ajattelin myös kokeilla taljan polkemisen sijasta vetää sitä niin että laskeudun. Kaikkein minimalistisin tapa olisi toimia samassa köydessä kuin missä pelastettava on, mutta en vielä haukannut sitä palaa. Joka tapauksessa muokkasin taljan niin, että distel oli narun keskikohdalla ja kiinnitetty traxionista vedettävään köyteen. Kuvassa on paitsi väärät mittasuhteet, myös yksi kierros liian vähän distelissä joka luisti vähän. Prusik oli oikeasti noin kolme metriä traxionin yläpuolella. Mutta periaatteessa näin:

Samoin oikaisin vähän tarraimen suhteen, kun basic on niin kiva. Basic oli jalkalenkissä, alempana tarraimena oli guide-moodissa oleva Pivot:

Hinkkasin siis itseni omaa köyttä ylös, sitten kiinnitin lehmänhännän siansorkalla taljaan ja laskeuduin. Guide-moodissa olevalla ATC-tyyppisellä laskeutuminen on huteraa ja todennäköisesti vaarallista hommaa. Kai tuo taljan naru jonkinlaisena varmistuksena kuitenkin toimii, ja ainakin tämän painoisen taakan kanssa oli löysättävä koko laskeutumislaite ja valuttava koko painolla taljaa pitkin alaspäin.

Kolmen ylhäällä käymisen jälkeen näytti tältä, eli noin puoli metriä saavutettiin per siivu:

Kaikki tämä oli koko lailla yhtä vaivatonta kuin käydä kolme kertaa ylhäällä muuten vain. Energia vain meni laskeutumislaitteen ja köyden lämmittämisen sijasta uhrin nostamiseen (tarkkaan ottaen toki etupäässä taljan osien lämmittämiseen edelleen). Jos kyseessä olisi ollut ihminen, olisi uskaltanut jatkaa laskeutumista hänen ohitseen. Aleksiksen alle en suotta mene, kun tuosta pultista ei tiedä.

Mutta toimihan se. Varusteet:

• Kaksi köyttä, pelastettava solmittuna toisen päähän
• ATC guide -tyyppinen varmistuslaite ja kaksi lukittavaa sulkurengasta
• Lehmänhäntä
• Microtraxion ja sulkurengas
• Prusik-lenkki
• Joku tarrain, vaikka tibloc ja sulkurengas
• 120cm slingi tai muu jalkalenkki
• 6mm narua vaikka kahdeksan metriä
• Kaksi sulkurengasta, vaikka lukottomia

Jäi ihan vaivaamaan tuo alun taljojen luokittelu. Määritellään tyyppi A, jossa oleellinen osa köyttä liikkuu taakan mukana, ja resetoiminen tarkoittaa tarraimen siirtämistä lähemmäs taakkaa. Tyypissä B taas taakka on kiinnitetty toiseen tarraimeen, eli jos talja on resetoitava, molemmat tarraimet kiipeävät taakan kanssa köyttä pitkin ylöspäin. Tässä mielessä päivän talja oli selkeästi tyyppiä B, eli inchwormin sukua.

Railopelastuksessa käyteetään joskus sellaisia taljoja, joissa V:n pohjukassa on microtraxion, joka on pelastettavan valjaissa kiinni, aivan kuten päivän taljassa. Ylempi tarrain ei kuitenkaan kiipeä köyttä pitkin taljan maksimipituuden verran edellä, vaan asustaa jossain z-rigissä tai vastaavassa, jolla V:tä vedetään. Taljan pituuspa onkin sama kuin matka, joka sillä saadaan nostettua. Olen ehkä huolimattomasti ajatellut, ettei tällaista taljaa tarvitsisi resetoida, mutta mitä vielä. Tämähän täytyy ottaa ja miettiä.