sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hätävara-7:1 kenttätestissä, osa 2

Olosuhteet suosivat, oli parin tunnin rako jolloin ei ollut 1) pimeää 2) sadetta 3) töitä tai muita velvoitteita. Siispä kävin kokeilemassa kaavailemaani Kuuba-budjetin hätävarataljaa. Olosuhteiden kohta 2 ei tarkoittanut sitä, ettei puoli tuntia aiemmin olisi satanut, räntää, joten kallio oli liukas ja sotkuinen. Riippuständi oli paikassa, jossa todella oli riiputtava. Olin aiemmin käynyt pulttaamassa ja punnitsemassa pelastettavaa tuuraavan kiven. Tämä Aleksis IV (laskujeni mukaan) painaa 115 kg. Ständi on arviolta 4 m maanpinnan yläpuolella ja seinä aavistuksen päällekaatuva.
Lähtötilanne: riski kiipeilijä kaipaa hinausta
Lähtötilanteessa kiipeilijä oli guide-moodissa olevan ATC:n (tässä tapauksessa reverso-moodi ja Reverso 3) varassa ja varmistaja riippui ständin hyllyltä lehmänhännällä. Köytenä sama vanha n. 10,5 mm dynaaminen, jolla olin kokeillut taljasysteemiä labrassa. Ideana oli selvitä pelastussetilläni.

Pelastussettini
Tutkittava systeemi
Rakensin ensin labrassa käyttämäni version, jossa ylempänä tarraimena on Tibloc ja alempana prusik. Ajatuksena oli se, ettei Tiblocin karkaamisesta tarvitsisi huolehtia.
Versio 1, Tibloc ylhäällä ja prusik alhaalla
Ylempää tarrainta on toki resetoitava useammin, mutta parin resetoinnin jälkeen liike alkaa olla niin pieni, että alepikin on resetoitava. Tiukalla ja jossain takapuolen alla olevan prusikin resetoiminen ei mitenkään onnistunut jalka narulenkissä, vaan oli kokonaan vaihdettava asentoa ja sitten resetoinnin jälkeen haettava työasento uudelleen. Aika nopeasti aloin kaivata Tiblocia alas, jossa se kuvitelmissani resetoisi itse itsensä, jolloin jokainen ylemmän tarraimen resetoiminen resetoisi koko taljan.
Versio 2, tarraimet toisin päin
Koska ylemmässä tarraimessa on oltava sulkurengas - joka toimii köysipyöränä) ja Tibloc tietysti vaatii aina (ovaali)sulkurenkaan, oli lisättävä systeemiin yksi sulkurengas. Mutta käyttäminen helpottui selvästi, joskaan ilman lisäpainoa Tibloc ei suinkaan resetoinut itseään. Sen sulkurenkaaseen ripustettu vesipullo tai vastaava luultavasti hoitaisi asian.

Tässä järjestyksessä oli muitakin etuja. Koska punaista narua ei tarvinnut laittaa leivonpäällä prusikiin (aluksi tein näin säästääkseni tilaa ja sulkurenkaan), pystyin pujottamaan sen toiseen suuntaan köysipyörän läpi, jolloin solmu jäi taljan ulkopuolelle, jalkapohjan alle. Näin ei ollut vaaraa että naru karkaisi pyörän läpi ja koko härveli valuisi alas. Naru oli ylipäätään pujotettava köysipyörän läpi, koska nauhalenkki oli kytketty köysipyörään leivonpäällä ja säästetty taas tilaa ja sulkurengas. Tässä on muuten hyvä syy suosia aukeavia köysipyöriä, joiden sivulevyt ovat ylhäältä yhdessä. Tarkkaan ottaen tässä kakkosmallissa olisi voinut myös ensin laittaa narulenkin pyörään, sitten vasta slingin leivonpäällä kiinni ja lopuksi molemmat Tiblocin kaverina olevaan ovaalisulkkariin. Ei ehkä silti ole eduksi hätävarasysteemille, että sen kokoaminen on yhdellä tavalla ratkeava pulmapeli.

Aika äkkiä kyllästyin resetoimaan myös prusikia. Sitä kuitenkin poljetaan 4:1-taljalla tiukalle, joten sen avaaminen ei ole ihan mutkatonta. Prusikeissa on ongelmana myös pituus. Nämä molemmat hoituvat ainakin osaksi, jos järjestää itselleen mahdollisuuden liikkua sujuvasti ylös ja alas. Itselläni oli säädettävä lehmänhäntä, mutta en halunnut käydä virittelemään mitään sitä pidempiä systeemejä. Pieni hankaluutensa oli myös siinä, että prusik on löysässä köydessä; sen avaamiseen ja siirtämiseen tarvitaan kaksi kättä.

Olen aika tyytyväinen ratkaisuuni, joka oli Micro Traxion. Se toimii sikäli pelkkänä tarraimena, että itse talja ei kulje sen pyörän kautta. Mutta resetoiminen kävi helposti vetämällä Micro Traxionia ylöspäin köydellä. Laitoin vielä yhden sulkurenkaan ankkuriin ja köyden kulkemaan sen läpi, jolloin resetoiminenkin sujui alaspäin vetämällä.
Versio 3
Tällä jumppaimella hilasin Aleksiksen 2,3 m korkeuteen. Kaikkine harjoitteluineen touhuun meni 35 minuuttia alkaen ensimmäisen kuvan tilanteesta. Kuvien päiväyksistä arvioiden viimeiset 2,3 metriä meni seitsemässä minuutissa, jolloin nopeus olisi 3 min/m.
Allun alin kohta 2,3 metrin korkeudella
Resetoiminen vaati hienoista jalan nostamista, jota tosin kompensoi kädellä alatarraimeen kurkottaminen.

Näitä tarvittiin. D-sulkkari olisi voinut olla vaikka muovinen.
Ehkä selventävä kuva. Muistutetaanpa, että taljaa vedetään punaisesta alaviistoon osoittavasta narusta. köydestä vetämällä vain resetoidaan. D-sulkurengas tosiaan ei ole kriittinen, ja huolettomammat saattaisivat vaikka klipata köyden suoraan master pointiin ATC:n viereen.
115 kg reverso-moodissa ei välttämättä ole helpoin laskettava. Mietin jo veistä, en vähiten koska olisi tullut hieno tömäys. Otin kuitenkin homman haasteena ja kampesin Reverson hallittuun laskuun. Siihen tarvittiin narulenkillä ankkurin (hyllyn) kautta vetämistä jalalla polkien. Tämäkin niksi kannattaa harjoitella, koska Reverson jumi on melko kokonaisvaltainen.

Jos joku kysyy, miksen rakentanut koko systeemiä Micro Traxionin varaan, niin vastaan että hyvä kysymys. Ajattelen kuitenkin että alkuperäisen systeemin päälle rakennetulla taljalla on etunsa. Reversolla voi laskea (no joo), se on kunnollinen varmistuslaite, hampaaton, ja kuorma tosiaan on valmiiksi sen varassa ilman mitään transitioita. Transitio vaatii kuorman laskemista varmistuslaitteen alapuolella olevan Micro Taxionin varaan, joten käytännössä ankkuria on jatkettava jollain materiaalilla.

Juuri tämän lähemmäs ankkuria ei Micro Traxionia saa, kun sille aikoo siirtää painon varmistuslaitteelta 
Ehkäpä pitää vielä kokeilla 5:1-versio Micro Traxioniin vaihtamalla. Jospa olosuhteet suosisivat taas joku päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti